Nyt se on sitten alkanut. Presidentin äänestäminen, aluksi ennakkoon. On siis pakko valita joku näistä haukutuista, jos aikoo täyttää kansalaisvelvollisuutensa. Kuten varsinkin televisiossa on näytetty, yhtään kelvollista ehdokasta ei valitettavasti ole osunut joukkoon, joten on valittava joku edes jotenkuten siedettävä. Parempi olisi tietysti käyttää idols-menetelmää eli äänestää yksi surkimus kerrallaan pois pelistä, mutta jostakin syystä sellaista ei ole vielä otettu käyttöön presidentin valinnassa.
Katsotaanpa siis vähän, mitä on tarjolla ja kenestä olisi vähiten haittaa presidenttinä.
Mielikuvituksettomin ratkaisu on äänestää äyskivää presidenttiä, Tarja Halosta. Hänet valitsemme siinä tapauksessa, että haluamme edelleen kokea haistatteluja, kirosanoja, niskojen nakkelua ja pikkumaisuutta. Jos hän pääsee toiselle eli viimeiselle kaudelleen, kaikkea tätä alkaa varmaan näkyä julkisissakin tilanteissa, kuten uudenvuodenpuheissa, joita ehkä silloin jaksaisi kuunnella puoliväliin nukahtamatta. Sääli vain kanslian, linnan, ulkoministeriön ja muidenkin instanssien virkamiehiä, jos Tarja-tantta pääsee jatkamaan heidän pompottamistaan ja kiusaamistaan. Myönteistä Halosen valinnassa voisi olla se, että hänen jatkaessaan osa virkamiehistä varmaan ymmärtää lähteä eläkkeelle tai riekkojahtiin Inarinjärven taakse.
Halosen ensimmäisenä haastajana keekoilee "työväen presidentiksi" itseään nimittävä pikkukaupungin pikkunilkki, Sauli Niinistö. Hänellä on hirmuinen pätemisen tarve erityisesti naismaailmassa, sillä hänhän on yrittänyt voittaa itsensä Ilkka Kanervan naisteniskennässä, muttei ole sanottavasti onnistunut, sillä eropa tuli Tanja Karpelastakin. Mutta ei niin surkeaa, ettei jotain hyvääkin: presidenttinä Niinistö enimmäkseen istuskelisi tupakalla kapakoissa tai rullaluistelisi ympäri raitteja ja kenties eksyisi johonkin Tanjaa muistellessaan, joten hänestä ei olisi paljon vaivaa viranhoidossa.
Matti Vanhanen pääsi aikoinaan vahingossa pääministerin virkaan, mihin hän ei edes halunnut. Nyt hän kuitenkin haluaa helpommille päiville presidentiksi, mikä saattaisikin olla sekä Vanhasen että kansakunnan etu. Raivoraittiin presidentin hallitessa tosin kansalaisista tulisi entistä juopompia, sillä ei kai kukaan jaksaisi pitkään kuunnella selvin päin hänen jorinoitaan keitetystä lampaanpäästä ja muista kuohuttavista aiheista.
Loput viisi ehdokasta ovat jo galluppien mukaan niin tyhjänpäiväisiä tapauksia, ettei heistä tulisi presidenttiä, vaikka jokaisella heidän äänestäjällään olisi kymmenen ääntä. He ovat mukana sen takia, että saavat nimensä lehtiin ja joihinkin tilastokirjoihin. Sieltä on sitten komeaa näyttää aikanaan lapsenlapselle, että katsopas kun isovaari pääsi kerran melkein presidentiksi. Lisäksi toivottomasta ehdokkuudesta on se etu, että jos käyttäytyy kampanjan aikana jotakuinkin siivosti ja loikkaa toisella kierroksella voittajan puolelle, tämä ei kenties presidenttinä kehtaa olla kutsumatta linnan juhliin ja myöntämättä kolmannen luokan komentelumerkkiä ilman laakerinlehviä.