Aioin lähettää polkupyörän Helsinkiin rautateitse siten, että vastaanottaja noutaa sen myöhemmin Pasilan asemalta. Näin pyörävanhus kyydittiin junalla Ouluun muutamia vuosia sitten.
Eipä vaiteskaan! Oulun asemalla ilmoitettiin ystävällisesti, että ehei, tällaiset rahtipalvelut on lopetettu säästösyistä jo puolitoista vuotta sitten. Pyörän voi toki lähettää Helsinkiin. Sen voi viedä itse junaan ja maksaa konduktöörille!
Mutta ei asia ole lainkaan näin yksinkertainen. Koska Helsingissä ei ole tällaisen rahdin säilytystä, toisessa päässä tulee jonkun olla pyörää vastassa. Muuten pyörä lähtee varmaan seilaamaan Oulun ja Rovaniemen väliä.
Ei voi olla totta! Kellokalle ei ole tästä maailmasta! Ei kukaan lähde kuljetuttamaan tavaraa junassa näin monimutkaisella tavalla. Onneksi pyörä meni vieressä olevan matkahuollon kautta sutjakkaasti. Kaikki kävi kätevästi ja vastaanottaja sai kännykkäänsä tiedon kun pyörä oli noudettavissa Helsingin terminaalista.
Vahinko vaan, että kyyti tapahtui renkailla. Rahdin kuljettaminen maanteitse ei ole ekologisesti hyvää.
Muutenkin suomalaiset versiot itsepalvelusta ovat kamalia. Ei varmaan löydy toista kansakuntaa, jossa palveluita siirretään itsepalveluiksi tätä tahtia. Kansalaiset nurisevat vähän aikaa, mutta kohta jopa maksavat siitä, että saavat palvella itseään.
Huippuesimerkki tästä on pankit. Seurauksena ovat lisäksi vielä täysin kohtuuttomat jonot silloin, kun sattuu tarvitsemaan jotain tavanomaisesta poikkeavaa palvelua, eikä pystykään palvelemaan itseään. Työn sankarin arvonimi on vähintään perusteltu sellaiselle, joka jaksaa jonottaa pankkien tai vakuutusyhtiöiden palvelunumeroissa.
Keskittämisessä unohtuu asiakas. Hänestäkin tuntuu hankalalta seurata koko maata koskevan valtionhallinnon numeron virkailijan puhinaa, kun oikeaan tietolähteeseen opastaja yrittää epätoivoisesti miettiä, oliko se se Utajärvi nyt Pohjois-Karjalassa, Lapin läänissä vai jossain muualla.
Yksityiset palvelut siirtyvät yhä enemmän maksullisiin lisänumeroihin. Onneksi viranomaiset eivät lain mukaan voi rokottaa neuvonnasta; viimeisimpänä Kela joutuu apulaisoikeusasiamiehen päätöksen mukaan luopumaan palvelunumeroiden ylimääräisestä taksasta.
Sama koskee myös kuntia. Muuten kunnat keksisivätkin varmasti uusia huikeita rahastusmahdollisuuksia. Maksaisiko kunnan sosiaalityöntekijän vastaus 10 senttiä minuutissa? Entä kommentin saaminen kaupunginjohtajalta? Olisiko sen arvo euron tai jopa kaksi euroa minuutilta?
Suomi on itsepalvelun huippuyhteiskunta. Meillä ei ole varaa palveluihin. Vai onko? Miten meillä oli joskus varaa kuljettaa hevosella postia Kuusamoon?