Kenttäbordellit eivät sopineet 60 vuota sitten suomalaiseen moraalikäsitykseen. Sotaveteraanit sanovat kuulleensa, että tällaisia olisi suunniteltu myös Suomen kenttäarmeijan tarpeisiin.
"Kenttäpiispa sai kuitenkin vihiä asiasta ja vei sotamarsalkka Mannerheimin luokse viestiä, että jos järjestelmä otetaan käyttöön, kotirintama romahtaa", kirjoittavat Aki-Mauri Huhtinen ja Pasi Kesseli.
Suomalaiset sotaveteraanit ovat kertoneet huhuja jatkosodan ajan "pesulajunista". Nämä eivät kuitenkaan olleet kenttäbordelleja, vaan vaatetushuoltoon liittyviä yksiköitä. Huhtisen ja Kesselin mukaan huhujen oikeaksi todistaminen on vaikea tehtävä.
Lopputuloksena kuitenkin oli, että armeijan "rulliin" kuuluvia kenttäbordelleja ei perustettu, vaan sotilaiden tarpeista huolehdittiin lomajärjestelmällä ja taudeista ennalta ehkäisevällä valistuksella sekä tarkalla kontrollilla.
Tautitapausten määrä herätti päämajan
Päämaja havahtui jatkosodan toisena vuotena sukupuolitautitapausten määrän kasvuun ja alkoi kerätä tietoja tautien levittäjistä. Tilanne oli huolestuttava, sillä vuoden 1942 alkupuolella tartunnat kolminkertaistuivat vuoden 1940 luvuista. Vuonna 1942 uusi tapauksia tuli ilmi vähintään 1 100 kuukaudessa.
Vuosina 1942--1943 tauteihin sairastuneita tilastoitiin pelkästään kenttäarmeijassa noin divisioonan miesvahvuuden verran.
Suuret tautitapausmäärät panivat päämajan lääkintäosaston epäilemään, että rintamien läheisyydessä oli järjestettyä prostituutiotoimintaa. Arkistoista tästä ei kuitenkaan ole löytynyt todisteita.
Tartunnat oli saatu yleensä lomilla, joten joulukuussa 1942 kotijoukkojen esikunta teki päämajalle ehdotuksen, jonka mukaan lomalle lähteviä sotilaita varoitettaisiin "sukupuolitartunnasta". Päämaja kuitenkin muutti sanamuodon "tautitartunnaksi".
Vuoden 1943 alussa Suomessa otettiin käyttöön sukupuolitautilaki ja -asetus, jotka velvoittivat taudin saaneen ilmoittamaan viranomaisille tartunnan lähteen. Lisäksi puolustusvoimissa aloitettiin voimallinen valistus sukupuolitautien vähentämiseksi. Tätä varten suunniteltiin painettavan 300 000 valistusvihkosta, joita jaettiin 20 kappaletta perusyksikköä kohti.
Keväällä 1943 rintamajoukoissa alkoivat myös säännölliset lääkärintarkastukset sukupuolitautien ehkäisemiseksi. Laki ja valistustyö alkoivat vähitellen tuottaa tulosta, ja tartuntatapausten määrä kääntyi laskuun. Helmikuussa 1944 tartuntoja oli enää neljäsosa huippuluvuista, "vain" 240 tapausta kuukaudessa.
