Vuoden 2005 myyntiloista liikeni lähes 100 miljoonaa euroa poliitikoille mieluisiin "hyviin" hankkeisiin. Poliitikoille houkutus käyttää menetelmää on suuri. Samalla houkutus on arveluttava: Valtion myyntitulojen lisääminen menonlisäysten vuoksi on väärää politiikkaa.
Puolueet, ministeriöt ja etujärjestöt valmistautuvat jo nyt kuumeisesti seuraaviin hallitusohjelmaneuvotteluihin. Hallitusohjelmista on viimeisten hallitusten aikana muodostunut merkittävä asiakirja. Kärjistäen voisi sanoa, että hallitusohjelmassa tehdään päätökset, joita neljän vuoden aikana toteutetaan.
Lipposen ykköshallitus vuonna 1995 aloitti uuden poliittisen toimintatavan, jonka mukaan hallitusohjelmat eivät olleet poliittisia julkilausumia. Syinä uuteen kulttuuriin olivat tuolloin lamatalkoot ja hallituksen laajapohjaisuus.
Vanhasen hallitus on -- hieman lipsuen -- jatkanut Lipposen I ja II hallitusten perinnettä. Nykyhallituksen ainoa kauneuspilkku on kunta- ja palvelurakenneuudistus, joka tuli hallituksen työlistalle ohi hallitusohjelman.
Talouspolitiikan pitkäjänteisyyttä korostaa entistä tiukempi kehysbudjetointi. Politiikan jatkuvuus on turvattu, koska uusi hallitus istuu katettuun pöytään. Budjetin raamit on jo päätetty hallitusohjelmaa laadittaessa.
Menokehityksen hyvää hallintaa on kehuskeltu laajasti EU:n piirissä. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma totesikin omahyväisyyttä äänessään, ettei Suomi aio ryhtyä oppimestariksi, vaikka Suomen talous on EU-maiden keskinäisessä vertailussa varsin hyvässä vedossa.
Pitkäjänteisyyden lisääminen on kaksiteräinen miekka. Yhtäältä on järkevää, että suunnitelmallisuutta tehostetaan. Toisaalta uuden hallituksen valinnanvapaus on rajallinen ja siten vaalien tuloksella on vähemmän merkitystä kuin aiemmin politiikan sisältöön.
Vuosien 2007-2011 hallitusohjelmaa ajatellen valtiovarainministeriön keväällä julkaisema strategia-asiakirja on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle. Ministeriön keskeinen rooli hallituspolitiikassa ei ole kenellekään salaisuus. Vaalien tuloksesta ja tulevan hallituksen koostumuksesta riippumatta valtaosa hallitusohjelmasta on jo julkistettu.
Tästä hieman kärjekkäästä ja ehkäpä jopa kyynisestä luonnehdinnasta ei ole syytä vetää johtopäätöstä, etteikö politiikalla olisi merkitystä. Päätösten yksityiskohdissa ratkaistaan monia kansalaisten kannalta tärkeitä asioita.
Valtiovarainministeriön asiakirjasta voimme lukea tulevan hallituksen päälinjat. Julkinen talous on väestön ikääntymisen vuoksi tiukka. Seuraavalla hallituskaudella rakennetaan puskureita sitä seuraaville hallituskausille. Työllisyysasteen nosto tulee olemaan seuraavan hallituksen keskeisin tavoite. Vaalit ja tulevat hallituspuolueet voivat ratkaista, miten tämä kaikki tehdään.
Julkisen talouden liikkumavara on pieni. Valtiovarainministeriön muistio varoittaa moneen otteeseen ikääntymisen tuomista menopaineista. "Suomen väestö ikääntyy nopeinta vauhtia EU-alueella."
Valtion velkaantumista on tarkoitus vähentää. "Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että mitä nopeammin julkisen velan määrää voidaan nyt supistaa, sitä suurempaan säästöön korkomenoissa voidaan päästä ja sitä pienemmäksi vastainen verojen kiristäminen tai menojen supistamisen tarve muodostuu." Perustelu on järkeenkäypä, mutta liioittelevaa. Valtiolla on korkomenoja noin 2 miljardia euroa. Se on vähän. Korko on alhainen eikä siihen liity suuria riskejä.
Linjauksista voisi vetää johtopäätöksen, että sekä menojen lisäykset että verojen alennukset ovat taaksejäänyttä elämää. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Veronalennukset voidaan rahoittaa työllisyysasteen nousulla ja menonlisäykset myyntituloilla.
Taloudellista merkitystä voidaan haarukoida muutamalla peukalosäännöllä. Yhden prosentin työttömyysasteen lasku tuo julkiseen talouteen noin miljardin euron pelivaran. Yhden prosenttiyksikön työttömyysasteen lasku vastaa noin 0,7--0,8 prosenttiyksikön työllisyysasteen nousua.
Työllisyysaste on nyt noin 69 prosenttia. Hyvänä saavutuksena voidaan pitää vuonna 2011 työllisyysastetta, joka on tasolla 72-73 prosenttia.
Mikäli tässä onnistutaan, voidaan verotusta alentaa seuraavalla vaalikaudella 2--3 miljardia euroa. Jos tämä kohdennetaan työn verotukseen, on hyvät edellytykset tulopoliittisten sopimusten jatkolle. Menojen lisäyksille löytyy mahdollisuus valtion yritysten myyntituloista. Tehdyn päätöksen mukaan osa valtion myyntituloista voidaan käyttää menoihin yli raamien. Vuoden 2005 myyntiloista liikeni lähes 100 miljoonaa euroa poliitikoille mieluisiin "hyviin" ylimääräisiin hankkeisiin. Poliitikoille houkutus käyttää tätä menetelmää on suuri. Samalla tämä houkutus on arveluttava: Valtion myyntitulojen lisääminen menonlisäysten vuoksi on väärää politiikkaa.
Työvoimamarkkinoita tullaan kehittämään ns. Tanskan mallin mukaisesti. Työttömien oikeuksia ja velvollisuuksia tullaan lisäämään. Valtiovarainministeriön strategiapaperia lukiessa joutuu hieraisemaan silmiään, kun törmää ajatukseen, jonka mukaan työttömyysturvaa voidaan parantaa.
Samassa yhteydessä todetaan kuitenkin, että niin voidaan toimia vain jos "työn vastaanottamisen velvoitetta valvotaan entistä tarkemmin ja työttömiltä edellytetään myös aiempaa suurempaa valmiutta ammattinsa ja työpaikkansa sijainnin muutoksiin."
Suomen politiikassa alkaa olla valistuneen itsevaltiuden piirteitä. Eipä siinä mitään, kunhan paino on ensimmäisessä sanassa.