Elokuvateattereiden alkufilmeinä 1920-1960-luvuilla esitetyt lyhytelokuvat kasvattivat suomalaisia uutta kokeileviksi mutta myös vastuuntuntoisiksi kuluttajiksi.
Tähän tulokseen päätyi valtiotieteen maisteri (väit.) Minna Lammi perjantaina Helsingin yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan Ett´ varttuisi Suomenmaa - Suomalaisten kasvattaminen kulutusyhteiskuntaan kotimaisissa lyhytelokuvissa 1920-1969.
"Kun eri aikakauden ihmisiä on kuunnellut, niin yllättävän hyvin opit ovat menneet perille. Itse asiassa silloin elokuvan kulta-aikana ei ollut muuta yhtä tehokasta valistusvälinettä", Lammi myöntää.
Lammi lähti tutkimaan kotimaisia lyhytelokuvia sattumalta, kun Suomen Akatemian kuluttajavalistustutkimuksen yhteydessä aprikoitiin sitä, liittykö valistukseen kotimainen elokuvatuotanto.
Elokuvataidetta sivuaineena opiskellut Lammi tarttui haasteeseen. Myönteinen vastaus löytyi Suomen elokuva-arkiston kätköistä.
"Alun perin ei ollut mitään hajua elokuvien määrästä. Epäiltiin, että elokuvien tutkiminen on parin kuukauden juttu. Aineisto osoittautui valtavan rikkaaksi ja työteliääksi"
Veroporkkana lisäsi tarjontaa
Tuhansien lyhytelokuvien joukosta tutkimuskelpoisiksi valikoitui 342 lyhytelokuvaa vuosilta 1920-1969. Tätä ajanjaksoa ennen elokuvat olivat olleet lähinnä kokeilua tyyliin "kamera käy". 1960-luvun lopulla televisio söi teatterielokuvan voiman.
"Ensimmäiset valistuselokuvat liittyivät muun muassa elintarviketehtaiden yleistymiseen. Ihmiset olivat epäluuloisia ja ajattelivat, että tehtaassa tehtyä ei voi ostaa, kun kaikki oli aikaisemmin tehty kotona."
Elokuva koettiinkin hyväksi välineeksi tehdastuotannon tutuksi tekemiseen. Valtiovaltakin huomasi pian lyhytelokuvien valistusarvon ja tarjosi alusta asti mukana olleelle elokuvateollisuudelle veroporkkanan.
"Vuonna 1933 elokuvateollisuus sai läpi veronalennuslain, jolla haluttiin parantaa elokuvan asemaa Suomessa. Kun ennen illan pääelokuvaa näytettiin vähintään 200 metriä pitkä kotimainen elokuva, niin illan pääelokuvan pääsylipun leimaverosta sai alennuksen - tämä kasvatti selkeästi markkinoita", Lammi kertoo.
Eri valistusteemoja eri vuosikymmenillä
Valistusfilmien teemat vaihtuivat vuosikymmenien aikana. Kun esimerkiksi 1920- ja 30-luvut olivat kone- ja teollisuusromantiikan aikaa, käytti valtio sota-aikana elokuvaa propagandavälineenä kotirintaman kannustukseen ja moneen muuhun. Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennuskausi ja uusien tuotteiden tulo markkinoille ja niiden esittely.
Valistuksen ja mainonnan ero olikin varsin häilyvä.
"Pankkien tilaamat elokuvat nousivat vahvaksi trendiksi 1950- ja 60-luvuilla - Suomea lähettiin vaurastuttamaan oikein toden teolla."
"Vaikka pankkien elokuvat olivat aika mainosmaisia, niin ne laskettiin veronalennuselokuviksi. Säästäminen katsottiin kansallisesti niin tärkeäksi", muistuttaa lyhytelokuvia tutkinut Minna Lammi .
Valistuselokuvien tuella ehdittiin nostaa vielä yksi tärkeä teema kansan tietoisuuteen ennen elokuvan jäämistä television jalkoihin.
"Kotimaisuus nousi teemaksi 1960-luvulla. Kun sodan jälkeen puhuttiin siitä, että suomalainen tuote voi olla yhtä hyvä tai melkein yhtä hyvä kuin ulkomainen, niin 1960-luvulla asia meni ihan päälaelleen. Suomalainen tuote nousi ihan käsittämättömän hyväksi ja suomalainen työmies ja -nainen kohosivat korkealle tasolle", nauraa Minna Lammi.