Keinoja nopeuttaa nuorten pääsyä korkeakouluihin ja sieltä työelämään on, kunhan niitä käytetään.
Jäykkyyksiä voidaan purkaa ottamalla mallia muista Euroopan maista. Uusia ideoita voi heittää ilmaan.
Kevään pääsykoerumban tiimellyksessä on syytä muistaa, miten tärkeää on, että jatko-opintoihin pääsyä tai alanvaihtoa helpotetaan järkevällä tavalla.
Korkeakouluissa on aloja, joille on erittäin vaikea päästä opiskelemaan. Joillakin aloilla vain pari prosenttia hakijoista pääsee sisään. Siksi pääsykokeisiin valmistautuminen, päinvastaisista pyrkimyksistä huolimatta, voi vaatia pitkää valmentautumista.
Riippumatta pyrkimyksistä yhtenäistää ja nopeuttaa valintamenettelyjä siirtyminen korkeakouluopintoihin ei ole viime vuosina juuri nopeutunut. Järjestelmä kaipaa siten edelleen kehittämistä.
Pahimmillaan voi käydä niin, että järjestelmän jäykkyyksien takia nuorilta tuhraantuu jopa vuosia valintakoeviidakossa. Onkin nostettava hattua niille, jotka sitkeästi ja päämäärätietoisesti tavoittelevat unelmaansa.
Valinnoissa on käytetty malleja, joissa pisteitä saa yo-todistuksesta, yksittäisistä arvosanoista ja pääsykokeista tai niiden yhdistelmistä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii siihen, että pääosa opiskelupaikoista täytettäisiin vuonna 2020 ylioppilastutkintojen arvosanojen ja ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella.
Pääsykokeista ei näillä näkymin vielä päästä eroon, mutta pääsykokeiden pitäisi olla sellaisia, että ne eivät edellytä kohtuuttoman pitkää valmistautumista.
EU-komissiossa Olli Rehnin ja Jyrki Kataisen kabinettipäällikkönä työskennellyt keskuskauppakamarin uusi toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi esitti äskettäin harkinnan arvoisia ajatuksia korkeakoulutukseen tarvittavista systeemitason muutoksista (Kaleva 18.5.).
Romakkaniemen visioissa aliresursoidun korkeakoulutuksen logiikka pitäisi kääntää toisinpäin. Ajatuksen taustalla on se, että Suomi pärjää vain koulutuksella ja osaamisella eli sillä, mitä on korvien välissä. Siksi pitäisi niukkuuden sijaan tarjota runsautta, jolloin resurssit saataisiin laajasti käyttöön.
Yliopistoihin pääsyä kannattaisi ehkä avata merkittävästi niin, että kilpailu eri aloille tapahtuisi vasta yliopiston sisällä. Silloin epäonninen kurssivalinta lukiossa tai epäonnistuminen valintakokeessa ei määrittäisi loppuelämää.
Kieltämättä on resurssien tuh-lausta, että koulutus on niukkuushyödyke, josta joudutaan taistelemaan vuosia ja sen päälle opiskellaan pitempään kuin muissa maissa. Ei ihme, että lastenteko ei maita suomalaisnuorille.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan ehdotuksiin kuuluu myös se, että virkojen kelpoisuus- ja asiantuntijatehtävien vaatimuksia muutettaisiin niin, että kandidaatin ja amk-tason tutkinnot riittäisivät kuten muualla Euroopassa. Tämäkin on harkinnanarvoinen asia.
Ilmassa on selkeä tarve sille, että pääsyä opintoihin ja työelämään pitää edistää ja nopeuttaa nykyisestä. Keinoja on olemassa, mutta tehdyt uudistukset ovat jääneet vajaiksi. Uudistuksia korkeakouluopintoihin siirtymisen nopeuttamiseksi, laajentamiseksi ja yhtenäistämiseksi on kiirehdittävä.