Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä aluehallinnon organisaatioiden uudistamista on pidetty isona lainsäädäntöhaasteena. Nyt soteen on kuitenkin ympätty varsinainen möhkäle eli valinnanvapaus.
Valinnanvapaus on loistava ajatus: soten asiakkaalle tulee oikeus hakea palvelunsa joko julkisen toimijan eli maakunnan, yksityisen tai kolmannen sektorin eli järjestöjen palveluntuottajalta.
Valinnanvapauden lisääminen on tarkoituksenmukaista myös yhteiskunnan kannalta: kun eri tahojen toimijat kilpailevat asiakkaista, ne joutuvat panostamaan hyvään ja nopeaan palveluun sekä kustannusten karsintaan.
Kilpailun tasapuolisuuden vuoksi maakuntien on erotettava palvelujen tuottaminen erilliseksi yhtiöksi. Samaan tapaan kuin kunnissa on esimerkiksi vesihuoltoyhtiöitä. Tähän yhtiöön siirretään ne palvelut, joissa asiakkaalla (tai potilaalla) on aito valinnan mahdollisuus.
Pakolliset julkiset toiminnat kuten sairaala- tai lääkäripäivystys, tehohoito, syöpähoidot, sydänleikkaukset, vaativa lastenkirurgia ja luultavasti suurin osa psykiatriaa ainakin jäänevät maakunnan suoraan hoidettaviksi.
Maakunnan kokoisessa yksikössä tämä tilaaja-tuottajamalli voi onnistua, kun tavoitellaan eri palveluntuottajien välistä markkinaehtoista kilpailua. Tosin vapaaseen kilpailuun on hallituksen suunnitelmissa heitetty vahva varjo: maakunnan tulee huolehtia siitä, että jokin vähimmäistaso – kenties kolmannes – palveluista on oltava yksityisen tai kolmannen sektorin tuottamaa.
Toistaiseksi ei ole päätetty, mitkä toiminnat yhtiöitetään ja mitä ei.
Järkevää olisi, että kansalaisille tulee oikeus valita ainakin perusterveydenhuollon (vastaanotot, neuvola), vanhusten ja vammaisten asumispalvelujen ja kotipalvelujensa tuottaja. Mahdollisesti myös erikoislääkärin vastaanottoja.
Mutta jos vaikkapa päiväkirurgia tulee valinnan piiriin, monet kirurgit saattavat siirtyä yksityisiksi toimijoiksi välttääkseen raskaan päivystysvelvollisuuden. Jos erikoislääkärit karkaavat julkiselta puolelta, päivystyksen järjestäminen vaikeutuu. Oulaskankaan synnytystoimintaa turvattaessa pula konkretisoitui jo lastenlääkärien kohdalla.
Pitkin maata on jo nykyisin yksityisiä ja järjestöjen toimijoita, jotka mainiosti täydentävät kunnallista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Palveluasumista, kotipalvelua, perhehoitoa, fysioterapiayksiköitä ja pieniä lääkäriasemia. Kunnat ostavat niiltä palveluja. Mutta on myös isoja, ulkomaisen pääoman omistamia konserneja. Hallituksen suunnitelmassa pienten yritysten suosiminen mainitaan sivulauseessa, mutta ei ainakaan vielä esitetä tälle mitään keinoja. On suuri vaara, että isot konsernit vievät massiivilla yksiköillään leijonanosan asiakkaista. Ja myös maakuntien sote-rahoista.
Asiakasmaksujen tulee olla samoja niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole selvillä, miten maakunta korvaa yksityisen tai kolmannen sektorin toimijalle todelliset kustannukset.
Henkilökohtainen budjetti, etukäteinen suunnitelma esimerkiksi vuodeksi asiakkaan tarvitsemista palveluista ja sen kustannus, voisi sopia vaikkapa palveluasumiseen, mutta vakava sairaus kesken suunnitelman panee tämän sekaisin. Raha seuraa asiakasta -malli voisi toimia satunnaisissa asiakaskäynneissä tai stabiilina pysyvän pitkäaikaissairauden hoidossa.
Palvelujen laadun arviointi on oma lukunsa. Laatupisteytyksiä ja sertifikaatteja on lukuisia, mutta niiden perusta on pääosin asiakastyytyväisyydessä ja oman yksikön laatukontrolleissa. Kuitenkin jo palveluasumisen, kotipalvelun tai lääkärin vastaanottojen oikeaa vaikuttavuutta on vaikea arvioida.
Esimerkiksi puutteellisesti hoidettu diabetes johtaa sydänsairauksiin, ennenaikaiseen eläköitymiseen ja kuolemaan. Eri tuottajilla voi olla erilaisia diabeteshoito-ohjelmia, joiden vaikuttavuus näkyy vasta kymmenien vuosien viiveellä. Potilas ei näitä ajattele – hänelle tärkeää on viiveetön pääsy hoitoon ja miellyttäväksi koettu vastaanottotilanne.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) hallitus toivoo jatkossa tämän tyyppistä tietoa. Myös siinä muodossa, että asiakkaat voivat käyttää tietoja valintojensa perusteena. Toistaiseksi tällaista tietoa esimerkiksi perusterveydenhuollosta on aika vähän.
Tietysti ongelmia voi syntyä muissakin yksityiskohdissa, vaikkapa henkilöstö- ja tilamitoituksissa kun asiakkaita siirtyy tuottajalta toiselle, mutta kokonaisuudessaan valinnanvapauden lisääntyminen suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa on tervetullutta.
Se auttaa myös pääsemään sote-uudistuksen perustavoitteisiin: palvelut tasapuolisesti kaikille, palvelut nykyistä paremmat ja kustannukset nykyistä pienemmät. Valinnanvapauteen sisältyy kuitenkin lukuisia sudenkuoppia, jotka on pystyttävä välttämään.
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.