Ministeriöissä kirjoitetaan nyt vinhaa vauhtia sote- ja maakuntauudistuksen lakeja. Valinnanvapauslait ovat vielä lausuntokierroksella ja niiden viimeistelyyn valtioneuvosto pääsee vasta maaliskuun lopulla. Sote-järjestämislaki ja maakuntalaki monine lisukelakeineen tulevat eduskuntaan lähiviikkoina, valinnanvapaus huhtikuussa.
Kyseessä on perusteellinen hallintomullistus, siksi lait yritetään käsitellä rinnatusten. Kevät tulee olemaan täynnä asiantuntijoiden kuulemisia ja pykälien viilaamista, jotta väliaikainen maakuntahallinto voisi laillisesti aloittaa tulevassa heinäkuussa.
Siis puolen vuoden päästä. Uuden soten mukainen toiminta alkaa vajaan kahden vuoden kuluttua, vuoden 2019 alusta.
Monia huolettaa, miten sitä valinnanvapautta osaa käyttää. Julkisuudessa kun puhutaan maakunnan liikelaitoksesta, yhtiöistä, sote-keskuksista, yksityisistä ja kolmannen sektorin toimijoista, asiakas- ja maksuseteleistä, henkilökohtaisesta budjetista, ostopalveluista, kilpailuttamisesta, tukipalveluyhtiöistä, integraatiosta, palveluketjuista, laajan päivystyksen sairaaloista ja ties mistä monimutkaisilta kuulostavista himmeleistä.
Koska useimmat meistä tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollosta tavallisia sairaanhoidon palveluita, kirjoitan tässä nyt yksinkertaisesti potilaista.
Uuden soten alkaessa kansalaiset voivat listautua jonkin sote-keskuksen asiakkaaksi. Sote-keskus on esimerkiksi nykyinen terveyskeskus (maakunnan yhtiön perusterveydenhuollon toimipiste – olisiko kiva nimitys?) tai yksityinen terveyspalveluyritys. Omassa kunnassa tai naapurikaupungissa.
Valinnanvapauslakiluonnoksen mukaan kyseessä voi olla isojen attendojen ja terveystalojen ohella vaikkapa 1-2 lääkärin vastaanottopiste, jolla on sopimus sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa mahdollisesti tarvittavasta ohjauksesta ja neuvonnasta.
Jos kyseinen yritys on ilmoittanut ottavansa potilaita vastaan, sen on otettava. Olipa kysymys sitten terveen 18-vuotiaan ajokorttitodistuksesta tai 90-vuotiaan pyörätuolilla työnneltävän dementikon virtsankarkailusta.
Tuo on se peruspotilaan perusvalinta. Helppoa? Jos yrityksen lääkäri katsoo, että potilas tarvitsee fysioterapiaa, laboratoriotutkimuksia, ultraäänitutkimusta, ne tehdään samassa yrityksessä. Jos yrityksellä ei näitä ole, lääkäri antaa maksusetelin ja potilas kävelee itse valitsemaansa fysioterapiayritykseen tai vaikka sinne entisen terveyskeskuksen laboratorioon.
Jos taas lääkäri katsoo, että pyörätuolipappa tarvitsee erikoissairaanhoidossa tehtävää virtsarakon tähystystä, lääkäri tekee lähetteen kuten nykyisinkin. Erikoissairaanhoito – maakunnan liikelaitos – pyörittää lähetettä omissa byrokratioissaan ja tekee päätöksen tutkimuksista. Potilaalle tulee kutsu saapua tutkimukseen.
Maakunnan liikelaitos voi myös tarjota potilaalle asiakasseteliä. Setelin saatuaan potilas voi valita, meneekö tähystykseen jonkin mehiläisen tai coronarian sairaalaan. Jos potilas ei halua mennä mihinkään yksityiseen tai naapurimaakunnan sairaalaan, oman keskussairaalan on tutkimukset tehtävä. Ei tämäkään kovin vaikeaa ole?
Perus-sote-keskuksen ikä- tai vammaispotilas saattaa lääkärin arvelun mukaan tarvita palveluasumispaikkaa. Nytkin lääkäri tekee lähetteen maakunnan liikelaitokselle, jossa potilaalle tehdään hoito- ja palvelusuunnitelma. Käytännössä tämä ”lähete” on palaveri maakunnan virkavastuulla toimivan vanhus- tai vammaistyöntekijän kanssa, joita tulee varmasti työskentelemään jokaisessa kunnassa.
Suunnitelma tehdään yhdessä potilaan, hänen lääkärinsä, mahdollisen kotisairaanhoitajan ja liikelaitoksen työntekijän kanssa. Jos palveluasumistarve todetaan, maakunnan liikelaitos tarjoaa potilaalle henkilökohtaista budjettia. Se on laskennallinen rahamäärä, jolla potilas voi hoidattaa itseään palveluasunnossa vaikkapa seuraavan vuoden ajan. Taas potilas tai hänen omaisensa tai edunvalvojansa voi valita, meneekö jonkin caritaksen tai sydänyhdistyksen taloon. Jos potilas ei halua henkilökohtaista budjettia, maakunnan liikelaitoksen on järjestettävä palveluasuminen esimerkiksi sen itse ylläpitämässä palvelutalossa.
Valinnanvapaus ei ole ongelma asiakkaalle, mutta maakunnalle se on.
Miten tapahtuu sujuva siirtyminen vastaanotolta erikoishoitoon tai vaativaan palveluun? Miten hoidetaan maksuliikenne, jos asiakkaan on voinnin muuttuessa vaihdettava suunnitelmaa kesken vuoden? Miten sujuvat viranomaistehtävät, esimerkiksi tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon lähettäminen? Mitä tapahtuu työterveyshuollon asiakkaalle hänen sairastuessaan vakavasti?
Potilaiden onneksi valinnanvapauden perusrakenne on varsin selkeä. Minua päättäjänä sen sijaan hirvittää, jotta saadaanko sujuvat hoitopolut, tiedonsiirrot sun muut kuntoon näin rajallisessa ajassa.
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.