EU:n uusi komissio aloitti puheenjohtajansa Saksan Ursula von der Leyenin johdolla palveluksensa joulukuun alussa. Aivan kuten varusmiespalvelukseen astuvalle alokkaalle, myös EU-instituutioiden johtotehtävissä valalle on mentävä noin seitsemän viikkoa palvelukseen astumisen jälkeen.
Valatilaisuus oli tämän viikon maanantaina, paikkana arvokas ja hieno Euroopan tuomioistuinsali täällä Luxemburgissa. Minulla oli kunnia olla paikalla todistamassa tuota juhlallista tapahtumaa. Ja ei se valanvannominen ole pelkkää juhlaa ja muodollisuutta, vaan tärkeä ja vakava osa komission työtä.
Uudet komissaarit, Suomen Jutta Urpilainen mukaan lukien, sitoutuivat tehtäviä hoitaessaan juhlallisesti kunnioittamaan yhtäältä EU:n perussopimuksia ja perusoikeuskirjaa ja niin ikään hoitamaan tehtäviään täysin riippumattomana ja unionin yleisen edun mukaisesti. He myös sitoutuivat olemaan pyytämättä tai ottamatta vastaan tehtäviään hoitaessaan ohjeita miltään hallitukselta, toimielimeltä, elimeltä tai laitokselta.
Komissaarit sitoutuivat valassaan myös kunnioittamaan toimikautensa aikana ja sen päätyttyä komission jäsenyydestä johtuvia velvollisuuksia ja varsinkin osoittamaan kunniallisuutta ja pidättyvyyttä, kun heille toimikauden päätyttyä tarjotaan tiettyjä tehtäviä tai etuja.
Yhtä lailla me Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenetkin vannomme valamme, kun tehtävät alkavat. Kaava ja sanamuodot ovat hyvin pitkälle samat kuin komissaareillakin. Meidän osalta tarkempaa ohjausta antavat toimintasäännöt (code of conduct) lisäksi edellyttävät puolueettomuutta (impartial) tehtäviä hoitaessamme. Eli emme esimerkiksi saa osallistua sellaisten aiheiden käsittelyyn, joihin liittyy perhettä tai lähipiiriä koskeva taloudellinen etu, joka saattaisi vaarantaa jäsenen riippumattomuuden.
Komissaarien valaa kuunnellessa heräsi mieleen usein toistettu hokema ”meidän komissaarista” tai ”Suomen komissaarista”. Näinhän on monesti totuttu ajattelemaan, että komissaarilla olisi jokin side kotimaahansa tai että he peräti edustaisivat kotimaatansa. Siksikin on usein pidetty erityisen tärkeänä, että kukin maa, pienimmätkin, saa nimetä ehdokkaan komission jäseneksi. Mutta komissaarin vala nimenomaan korostaa, että kaikki palvelevat unionin yleistä etua, ja että ohjeita ei oteta hallituksilta tai muiltakaan instansseilta vastaan.
Tästä määräyksestä kumpuaa Suomessakin usein toistettu näkemys, että komissio on se toimielin, joka takaa myös pienten maiden äänen tai edut, koska sen tulisi ajaa puolueettomasti unionin yleistä etua. EU-parlamentin kanssa lakeja säätävä ministerineuvosto esimerkiksi on selkeästi ja avoimesti kallellaan suuriin jäsenmaihin päin jo pelkästään siksi, että määräenemmistöön vaaditaan tietty väestömäärä (65 %) koko EU:n väestöstä.
Miten käytännössä varmistetaan se, että roolit – unionin yleinen etu ja jäsenmaan näkökulmat – eivät mene sekaisin? Ei ole käytännössä aivan helppoa. Komissaarien pöydälle tulee jatkuvasti asioita, jotka ovat hyvinkin merkittäviä, ei pelkästään unionille, mutta myös yksittäisille jäsenmaille. Kuinka helppoa on jäsenmaasta tulevan komissaarin silloin sulkea täysin silmänsä ja korvansa kotimaansa näkemyksille asiasta, ja tehdä päätöksiä unionin yleisen edun nimissä?
Esimerkiksi rahoituskaudelle 2021-27 komissio esitti köyhimpien maiden ja alueiden rahajakoon kahta uutta kriteeriä, jotka liittyvät kasvihuonepäästöihin ja maahanmuuttajien vastaanottamiseen. Tarkemmin niin, että maa saisi yhden ylimääräisen euron vuosittain jokaisesta hiilidioksiditonnista, joka ylittää EU:n päästökauppajärjestelmän ulkopuolisissa kasvihuonepäästöissä vuodelle 2030 asetetun vähennystavoitteen. Yhtä lailla maa saisi 400 euroa ylimääräistä vuosittain jokaisesta EU:n ulkopuolisesta nettomaahanmuuttajasta.
Suurin osa kansalaisista varmaan on samaa mieltä, että molemmat uudet kriteerit palvelevat unionin yleistä etua tai ainakin tukevat aikaisempia yhdessä sovittuja linjauksia. Mutta tosiasia on myös se, että ne kohtelevat kovin eri tavoin jäsenmaita. Tilintarkastustuomioistuin arvioi, että esimerkiksi kasvihuonepäästöjen vähennyskiriteeristä hyötyisivät eniten Saksa, Italia, Ranska ja Ruotsi.
Laajemmassakin mittakaavassa taloudelliset näkökulmat ovat ottaneet ajurin aseman ja syrjäyttäneet arvoihin perustuvan ajattelun. Suhtautuminen pieniin ja isompiinkin haasteisiin tuntuu menevän eurojen kautta. Jää usein kysymään, mikä arvo enää annetaan esimerkiksi ihmisten tai tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle, maailman suurimmille sisämarkkinoille, vakaalle demokratialle ja ihmisarvojen kunnioittamiselle tai sille, että rauha on vallinnut EU-rajojen sisällä perustamissopimuksesta lähtien?
Toivon vahvasti, että uudet komission jäsenet kunnioittavat tekemäänsä valaa ja toimivat riippumattomasti ajaen unionin yleistä etua. Sillä on hyvä muistaa, että kussakin jäsenmaassa on kansallinen hallitus ja kansallinen parlamentti, joiden tehtävänä on puolustaa kansallisia etuja niin EU:n kuin maailmanlaajuisten toimijoiden pöydissä.
Hannu Takkula on Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen.