Va­laan­pyyn­nil­le tuomio

Tukholma Neljätoista vuotta kestäneen tauon jälkeen Islanti on aloittanut uudelleen tämän kaukaisen saaren elämää jo vuosisatojen ajan v

Tukholma Neljätoista vuotta kestäneen tauon jälkeen Islanti on aloittanut uudelleen tämän kaukaisen saaren elämää jo vuosisatojen ajan vilkastuttaneen toiminnan. Sunnuntaina 17. elokuuta kolme harppuunoilla varustettua kalastusalusta lähti avomerelle pyytämään valaita. Tavoitteena on tuoda maihin 38 merinisäkästä syyskuun loppuun mennessä.

Viranomaiset vakuuttavat, että kyse on valvotusta ja luonteeltaan "puhtaan tieteellisestä" kalastuksesta.

Yhteen maapallon salaperäisimmistä eläimistä ei kuitenkaan voi koskea rangaistuksetta. Vastalauseiden myrsky on pyyhkäissyt viime päivien aikana tämän Pohjois-Atlantilla sijaitsevan saarivaltion yli. Jopa maan perinteinen liittolainen Yhdysvallat on puhunut mahdollisista maahan kohdistettavista talouspakotteista.

Islannin hallitus tiesi, mitä odottaa. Samantyyppinen vastalausekampanja sai sen vuonna 1989 keskeyttämään valaanpyynnin kolme vuotta aikaisemmin voimaan tulleen kansainvälisen valaanpyyntikiellon mukaisesti.

Se, että Islanti on ottanut riskin ja aloittaa pyynnin uudelleen, kertoo sen olettavan, että pyynnistä on luvassa hyötyä.



Perustelut eivät
vakuuta kritisoijia


Puhelimitse Reykjavikista tavoitetu Islannin valaskomissaari Stefan Admunsson selittää, että "ainoastaan ruumita tutkimalla asiantuntijat voivat syventää tietämystään" näistä suurista valaista, joiden elämäntapaa ei edelleenkään täysin tunneta. Islantilaistutkijat ovat kiinnostuneita erityisesti niiden ruokailutottumuksista: mitä kaloja ne syövät, millaisia määriä, ja miten suuri osa ravinnosta on planktonia. Nämä kysymykset eivät ole mitenkään merkityksettömiä maalle, jonka talous on edelleen suurelta osin riippuvainen kalastuksesta.

Tutkijoiden saamista vastauksista saattaa riippua "meriekosysteemin parempi hoitaminen", Admunsson vakuuttaa. "Hölynpölyä!", huudahtavat ympäristöjärjestöt, joita tukevat monet maat, muun muassa Ranska. Niiden mukaan on olemassa nykyaikaisempia - eikä tappavia - tietellisiä keinoja tutkia valaita. Esimerkiksi niiden DNA:n ja ulosteiden tutkiminen.



Tähtäin kaupallisessa
pyynnissä?


Arvostelijoiden mukaan Islanti yrittää tosiasiassa valmistella maaperää kaupallisen valaanpyynnin käynnistämiselle uudelleen. Kansainvälinen valaanpyyntikomissio on kieltänyt pyynnin. Ainoastaan Norja on uhmannut kieltoa vuodesta 2001 lähtien.

Valaanpyyntikomissio sallii pyynnin tieteellisiin tarkoituksiin, joskin Japania on arvosteltu siitä, että se harjoittaa tieteellistä pyyntiä vuosi vuoden jälkeen.

Monet islantilaiset, joita heidän lapsuudessaan ruokittiin eeppisillä tarinoilla valaanpyynnistä, suhtautuvat kalastukseen myönteisesti. Enemmän tai vähemmän tietoisesti kysymys on heidän mielissään heidän pienen, vasta vuonna 1944 itsenäistyneen maansa maineesta ja ylpeydestä.

Kalastajat ja ravintoloitsijat kannattavat näiden nisäkkäiden lihan kaupallista hyödyntämistä ja vientiä. Saarelaiset pitävät valaanlihaa suuressa arvossa, mutta siitä pitävät myös japanilaiset.



Tavoitteista
tingittiin


Reykjavik on kuitenkin sitoutunut olemaan lähtemättä tälle tielle, "ainakaan ennen vuotta 2006", kuten Admunsson muistuttaa. "Sen jälkeen saamme nähdä mitä tapahtuu, tieteellisistä johtopäätöksistä riippuen."

Toiveenaan kansainvälisen kohun rauhoittaminen kalastusministeriö on tarkistanut pyyntiohjelmaansa alaspäin. Aluksi tapetaan vain 38 valasta, eikä 250 valasta tänä vuonna ja yhtä monta vuonna 2004, kuten alunperin suunniteltiin. Lisäksi pyynnin kohteina ovat vain pienet lahtivalaat, laji, jonka kanta alueella on hyvin runsas: kansainvälisen valaanpyyntikomission tilastojen mukaan 43 000 yksilöä pelkästään Islannin aluevesillä.

Kahden muun vähälukuisemman lajin edustajien pyytämisestä on toistaiseksi luovuttu. Se olisi vain pahentanut valaanpyyntiä ympäröivää kohua.

Jotkut islantilaiset, kuten kalastussafarien järjestäjät, jotka vievät turisteja avomerelle tarkkailemaan näitä jättimäisiä nisäkkäitä, pelkäävät ratkaisun seurauksia. Kasvussa oleva sektori saattaa kärsiä saarivaltioon kohdistuvasta kielteisestä julkisuudesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä