Kovaotteinen poliisi Meliton Manzanas tapettiin kotinsa edustalla 2. elokuuta 1968. San Sebastianin komisario oli työssään rankaissut Francisco Francon hallinnon arvostelijoita, ja hänen raakuutensa virantoimituksessa tunnettiin laajasti. Hänestä tuli Etan kylmäveristen iskujen ensimmäinen uhri.
53-vuotias Embid Luna ja 56-vuotias Bonifacio Martin Hernando olivat poliiseja. He olivat töissä Navarrassa 30. toukokuuta 2003, kun heidän virka-autonsa alle asetetun pommin räjähdys tappoi heidät. Heistä tuli viimeisiä Etan murhien uhreja.
Näiden kahden päivämäärän välillä, 35 vuoden aikana, baskien separatistijärjestö surmasi yli 800 henkilöä kaikkialla Espanjassa. Useimmat uhreista tapettiin demokratian palauttamisen jälkeen.
Miksi juuri baskit
tarttuivat terroriin?
Miksi Eta päätti turvautua aseelliseen taisteluun Francon aikana, vaikka muut Espanjan vähemmistökansallisuudet eivät päätyneet samaan ratkaisuun? Ja kun Espanjan siirtyminen demokratiaan oli kaikkien tuntema menestys, niin miksi baskien radikaali nationalismi torjui poliittisen pelin uudet säännöt?
Vaikka Baskimaa, Euskadi, on yksi Espanjan vauraimmista alueista, miksi se juuttui terrorismin logiikkaan, jota mikään ei näyttänyt voivan pysäyttää, ennen kuin nyt?
Jotta voitaisiin ymmärtää Etan valitsemaa suuntaa, jonka se säilytti poliittisen ympäristön rajusta muutoksesta huolimatta, on tutkittava liikkeen perustajien ajattelun taustalla olleen nationalismin erityispiirteitä.
Ne muutamat nuoret bilbaolaiset opiskelijat, jotka vuonna 1952 perustivat opintoryhmä Ekinin, josta seitsemän vuotta myöhemmin syntyi Eta, keskittyivät aluksi ennen kaikkea kulttuuriin. He halusivat löytää baskijuuret, joita Francon hallinto jatkuvasti repi irti. Tuohon aikaan Madrid tukahdutti raa´asti vähäisimmätkin kansallisen identiteetin ilmaukset. Baskin kielen, euskaran - jonka Ekinin nuoret joutuivat itsekin opettelemaan uudelleen - käyttäminen oli ehdottomasti kielletty.
Ekin-liikkeen nuoret moittivat tasavallan tappion jälkeen maanpakoon lähtenyttä nationalistien edellistä sukupolvea voimattomuudesta.
Nuorten mielestä baskien ei pitänyt sekaantua Espanjan politiikkaan ja ennen kaikkea heidän ei pitänyt liittoutua Euskadille vieraiden voimien kanssa. Ei siis tullut kysymykseenkään harkita Baskimaalle pelkkää autonomista asemaa.
Esimerkki
Irlannista
Irlannin esimerkki vuosisadan alussa oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Bilbaossa, ja se sai kaikkein motivoiduimmat ajattelemaan, että kansallista itsenäisyyttä ei ollut mahdollista saavuttaa muuten kuin aseellisen taistelun avulla.
Heti kun Eta perustettiin kesällä 1959, siihen luotiin sotilaallinen siipi. Mutta 1960-luvun alussa aktivismi tarkoitti ennen kaikkea baskien lipun nostamista salkoon ja "Gora Euskadi!" ("Eläköön Baskimaa") iskulauseiden maalaamista seiniin.
Osa liikkeen jäsenistä lähti marxismin tielle. Puhdasoppisen nationalismin kannattajat syyttivät heitä "espanjoittumisesta", anteeksiantamattomasta harhautumisesta, liittolaisuudesta espanjalaisten kanssa.
Räjähdysaineet
käyttöön
Vuonna 1968 Etan aktivistit alkoivat käyttää räjähdysaineita, milloin kansalliskaartin kasarmia, milloin jotain kaupungintaloa, sanomalehteä tai Espanjan ympäriajon etappia vastaan.
Agitaatiokampanjaa vahvisti vielä José Pardinesin kuolema. Yksi Etan johtajista, Txabi Ecebarrieta surmasi tämän kansalliskaartilaisen 7. kesäkuuta 1968 tietarkastuksessa, ja hänet itsensä tapettiin muutamia tunteja myöhemmin. Kampanja huipentui Etan ensimmäiseen suunniteltuun murhaan, Meliton Manzanasin tappamiseen.
Hallinnon tukahdutustoimet olivat vähällä saada järjestön hajotettua. Francon hallinto antoi kuitenkin liikkeelle uutta pontta näyttävän Burgosin oikeudenkäynnin myötä. Joulukuussa 1970 tuomittiin 16 Etan militanttia, joita syytettiin Pardinesin ja Manzanasin surmista. Kuusi heistä tuomittiin kuolemaan. Vastalauseiden voiman edessä tapaus muuttuikin oikeudenkäynniksi hallintoa vastaan.
20. joulukuuta 1973 Francon pääministerin, amiraali Luis Carrero Blancon murha osoitti, miten tehokas Etasta oli tullut. 13. syyskuuta 1974 ensimmäinen joukkoattentaatti, joka surmasi 12 henkilöä madridilaisessa kahvilassa, osoitti, että liike oli valmis menemään hyvin pitkälle kylvääkseen kauhua.
Madridin junaiskut
lopun alku
Etan näkökulmasta katsoen Francon kuolema ei muuttanut mitään. Espanjan sotilaallinen ylivalta Baskimaassa ei lakannut diktaattorin kuoleman myötä. Vuodesta 1976 lähtien, sitä mukaa kun Baskimaa saavutti edistystä (baski tunnustettiin toiseksi viralliseksi kieleksi, lippu laillistettiin, joulukuussa 1977 annettiin yleinen armahdus), liikkeen toiminta radikalisoitui. Tavoitteena oli estää Adolfo Suarezin käynnistämien poliittisten uudistusten onnistuminen.
Ainoastaan poliisien taistelu, jota Ranska alkoi tukea vuodesta 1984 lähtien, onnistui heikentämään järjestöä, kerta kerralla aina hiukan enemmän, mutta sekään ei millään tavalla muuttanut Etan näkemyksiä.
Vastustus alkoi voimistua tammikuusta 2000 lähtien, kun liike aloitti murhat uudelleen keskeytettyään ne 15 kuukauden ajaksi syyskuussa 1998 aloitetun tulitauon myötä. Tuolloin Eta sai huomata miten kalliiksi tuli murskata tulitauon synnyttämät hauraat toiveet.
Vuonna 2001 ja vuonna 2004 syyskuun 11. päivän iskut Yhdysvalloissa ja ennen kaikkea maaliskuun 11. päivän isku Madridissa, kun al-Qaida surmasi 192 junamatkustajaa, korostivat entisestään, myös radikaalin nationalistisen liikkeen sisällä, että murhia ei enää hyväksytty poliittisena aseena.