Huippujääkiekon pitää olla urheilua, jossa taidot ja taktinen etevyys ratkaisevat. Katutappelut eivät lajiin kuulu. SM-liigan pitää kuitenkin saada rangaistuskäytäntönsä linjakkaaksi.
Helsingissä nähtiin kuun alussa jääkiekon SM-liigan ottelussa tapahtuma, joka oli tyrmistyttävä ja surkuhupaisa ja josta puhutaan yhä. Rajuotteisena tunnettu HIFK:n hyökkääjä Pasi Nielikäinen haastoi tappeluun Jokerien kanadalaispelaajan Ryan Vandenbusschen, joka hänkin on antanut näyttöjä myös nyrkeillään.
Näky oli kuin grillikioskin nurkilta viikonloppuna aamuyöllä: kaksi miestä repii toisiaan puseroista ja yrittää saada vastapuolen kasvoihin mahdollisimman kovia osumia. Arvottoman näytelmän katkaisi erotuomari. Toinen ero puistorähinään oli se, että kaukalossa tapeltiin palkallisesti. Työnantajina olivat jääkiekkoseurat.
Ottelun jälkeen kuultiin hämmästyttäviä kommentteja: HIFK:n pohjoisamerikkalainen päävalmentaja totesi "kaikkien maassa" halunneen tappelua. Ainakin julkisuudessa nyrkkipukarien joukkuetoverit pitivät tapausta "poikien" hyväksyttävänä ja rehtinä tappeluna. Ehkä solidaarisuus joukkuekavereita kohtaan selittää näitä huonosti harkittuja lausuntoja.
Onneksi sentään muutamien muiden joukkueiden liigavalmentajat uskalsivat kulkea vastavirtaan: heistä showluonteiset tappelut eivät kuulu suomalaiseen jääkiekkoon.
Eivät ne todella kuulukaan. Ne ovat jälkijättöistä lainaa Pohjois-Amerikan kaukaloista, joissa joukkueilla on ollut omia tappelijoita ja "poliiseja". Lähes aina kyseessä ovat olleet pelaajat, joiden taidot eivät olisi heitä joukkueisiin nostaneet ilman erikoistumista väkivaltaan. Kun pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa on viime aikoina puhdistettu lieveilmiöistä ja ohjattu takaisin taitopelin suuntaan, on outoa, että tappelukulttuuria tuodaan Suomeen. Ilmiön leviäminen on syytä katkaista alkuunsa.
On totta, että huippujääkiekko on myös showbisnestä. Tämän perusteella jotkut ovat kaukalossa ja pelaaja-aitioissa päätelleet, että show merkitsee lisää rähinöitä. Epäilemättä osa katsojista nauttii tappeluista. Silti päätelmä menee metsään.
Paljon parempi show syntyy näyttävistä kuvioista, yksilöiden taidoista ja vahvoista tunteista ilman väkivaltaa. Niin on muissakin joukkuelajeissa. Pelaajien, valmentajien ja seurajohdon pitää myös muistaa vastuunsa lasten ja nuorten silmissä. Urheilijat ovat roolimalleja hyvässä ja pahassa.
Erotuomari määräsi Helsingin tappelusta sääntökirjan mukaiset pelirangaistukset, mutta lisää seuraamuksia tuli maanantaina. SM-liigan hallitus määräsi kummallekin seuralle 15 000 euron sakot. Liigan tavoite on oikea: se pyrkii juurimaan väkivaltaa kaukalosta. On lisäksi oikein, että törkeimmissä tapauksissa rangaistaan seuraa työnantajana.
Tyylikkäämpää ja uskottavampaa olisi kuitenkin ollut, jos SM-liiga olisi toiminut nopeammin. Nyt rangaistus tuli yli kahden viikon viiveellä. Vaikutelmaksi jäi, että sakot määrättiin takautuvasti kovan julkisen paineen vuoksi, vaikka takautuva rangaistusasteikko on aina kyseenalainen.
Liiga tarvitsee selvät säännöt siitä, miten kaukaloiden karkeisiin ylilyönteihin puututaan, ja sen jälkeen niitä pitää noudattaa johdonmukaisesti. Sanktiot voivat olla kovat, mutta jos ne ovat joukkueiden ja seurojen tiedossa etukäteen, asiassa ei ole mitään ongelmallista. Väkivalta ei kilpaurheiluun kuulu.