seppo.ylonen@kaleva.fi
Espanjassa on totuttu ratkaisemaan erimielisyyksiä voimatoimin. Tässä ei nyt tarkoiteta härkätaisteluareenaa, vaikka sielläkin tietyt espanjalaisuuden piirteet tulevat pintaan: rohkeus, peräänantamattomuus, kunnia, ylpeys ja miehekkyys.
Espanjan väkivallan perinne palautuu sisällissodan vuosiin 1930-luvulla, kun poliittisten erimielisyyksien ratkomisessa turvauduttiin kättäpitempään. Kolmivuotinen sota vaati satoja tuhansia kuolonuhreja. Tilinteko sisällissotaan ja Francon diktatuuriin on Espanjassa yhä tekemättä, mikä heijastuu monella tapaa espanjalaiseen yhteiskuntaan. Espanjassa ihmisillä on taipumus jakaantua kahteen leiriin, samaan tapaan kuin sisällissodan vuosina tasavaltaisiin ja francolaisiin kansallismielisiin.
Demokratian vuosina Espanja on jakaantunut hyvin selvästi oikeistoon ja vasemmistoon. Blokkiraja on yhtä pyhä kuin konsanaan Ruotsissa.
Oikeiston pitkähkö valtakausi päättyi Madridin junaiskuihin 11. maaliskuuta 2004. Lähes 200 kuolonuhria vaatineet pommi-iskut kietoivat yhteen islamilaisen fanatismin ja baskiterrorismin.
Vallassa ollut José María Aznarin oikeistohallitus yritti sälyttää syyt baskien Eta-järjestön harteille. Pian kuitenkin paljastui, että langat johtivat paremminkin Pohjois-Afrikan ja islamilaisen terrorin suuntaan. Aznarin kannalta ikävä juttu oli, että Espanjassa pidettiin parlamenttivaalit kolme päivää iskujen jälkeen. Iskujen pelästyttämät äänestäjät hylkäsivät selvässä gallup-johdossa olleen Aznarin kansanpuolueen.
Valtaan nousi José Luis Rodríguez Zapateron johtama sosialistipuolue. Se oli luvannut kotiuttaa espanjalaiset joukot Irakista, jotta islamilainen terrorismi etsisi kohteensa muualta kuin Espanjasta. Espanjalaiset sotilaat lähtivätkin epävakaasta Irakista. Lisää sulkia hattuunsa Zapatero sai, kun baskien Eta ilmoitti lopettavansa aseellisen taistelun. Rauhanneuvottelut Espanjan hallituksen ja Etan välillä aloitettiin noin vuosi sitten.
Espanja näytti olevan matkalla normaalitilaan - aina viime vuoden toiseksi viimeiseen päivään saakka. 30. joulukuuta Eta räjäytti Madridin lentokentällä pommin, joka teki valtavaa aineellista tuhoa mutta joka kuin ihmeen kaupalla tappoi vain kaksi ihmistä. Sovinnonteko ääribaskien ja hallituksen välillä oli ohi. Zapatero pyysi parlamentissa anteeksi hyväuskoisuuttaan. Uusia rauhanaloitteita on nyt turha odottaa vähään aikaan ainakaan Espanjan hallituksen suunnasta.
Ulkopuolisen on mahdotonta päästä jyvällä Etan toiminnan logiikasta. Baskimaalla on luultavasti laajempi itsehallinto kuin millään vastaavalla alueella maailmassa. Itsenäisyyskin on mahdollinen rauhanomaisin poliittisin keinoin, mutta Etan toiminta kaivaa maata tämän vaihtoehdon alta. Ehkä Etan operaatioissa on kyse voimakkaasti heikennetyn järjestön henkiinjäämistaistelusta.
Kahtiajakautuneessa Espanjassa oikeiston ja vasemmiston kannattajat eivät mahtuneet vuodenvaihteessa samoihin Eta-iskuja vastustaneisiin kulkueisiin. Vaikka Etan merkitys on kannatuspohjalla mitaten marginaalinen, on se yhä poliittisen keskustelun ykkösteema Espanjassa. Oikeiston ja vasemmiston erot esimerkiksi talouspolitiikassa ovat olemattomat, mutta suhtautumisessa Etaan saadaan omat rivit suoriksi ja jakolinja selväksi.