EU:n perusoikeusviraston julkaisema tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta on suomalaisittain surullista luettavaa. Sen mukaan 47 prosenttia suomalaisnaisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa täytettyään 15 vuotta.
Ja mikä vähemmän mairittelevaa, suomalaisnaisia enemmän väkivaltaa kohtaavat selvityksen mukaan vain tanskalaisnaiset. Yllättävänä voidaan pitää sitä, että 28 EU-maasta kootun tilaston kyseenalaiset kärkipaikat menevät sivistysmaina tunnettuihin, korkean elintason Pohjoismaihin.
Asialle voidaan hakea selitystä vaikkapa humalahakuisesta alkoholikulttuurista tai siitä, että yhä useammin naiset uskaltavat kertoa saamastaan kohtelusta. Yhtä kaikki, naisia kohdellaan niin Suomessa kuin Tanskassakin kaikkea muuta kuin tähän päivään kuuluvalla tavalla.
Naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä joka puolella maailmaa. Maailman terveysjärjestön WHO:n viimeisimmän selvityksen mukaan joka kolmas nainen maailmassa kohtaa pahoinpitelyä.
Viimeisen vuoden aikana maailmanlaajuista pahennusta ovat saaneet aikaan muun muassa Intiassa tapahtuneet naisten joukkoraiskaukset.
On kuitenkin turha uskotella, että naisiin kohdistuva väkivalta rajoittuisi vain köyhiin maihin tai poikkeusoloihin kuten sotatilanteesiin. Naisia raiskataan kaikkialla eikä perheväkivalta tunne kulttuurirajoja.
Myöskään korkea koulutus sen paremmin kuin hyvä asema yhteiskunnassa eivät merkitse sitä, ettei perhesuhteissa voi ilmetä väkivaltaa. Niinikään väkivalta ei ole kiinni sen paremmin iästä, etnisestä alkuperästä, uskonnosta kuin kulttuuristakaan.
Poliisin tilaston mukaan yhdeksän kymmenestä perheväkivallan uhrista Suomessa on nainen. Jo pitkään on tiedetty, että naiset tulevat pahoinpidellyiksi useimmiten omissa kodeissaan kun taas miehet törmäävät toisten nyrkkeihin kaduilla ja kapakoissa.
Vaikka naisia varoitellaan jo nuorella iällä kodin ulkopuolella piilevistä vaaroista, eniten raiskauksia ja muita väkivallantekoja tapahtuu kotona ja kaiken huipuksi läheisissä ihmissuhteissa.
Väkivaltaisen käyttäytymisen arvioidaan siirtyvän sukupolvelta toiselle. Mitä enemmän omassa kodissaan on joutunut kokemaan ja näkemään väkivaltaa, sitä todennäköisemmin sama käyttäytymismalli toteutuu myöhemmin.
Fyysisestä väkivallasta ja raiskauksista on ollut vaikea puhua. Väkivallasta kertominen ulkopuolisille koetaan häpeälliseksi varsinkin jos siihen törmätään kotona. Toisaalta asiaan liittyy pelkoa joutua uudelleen pahoinpidellyksi.
Perhe- ja parisuhdeväkivallasta on alettu keskustella julkisesti vasta aivan viime vuosikymmeninä. Kiitos tästä kuuluu niille naisille, jotka eivät ole suostuneet enää alistumaan ja vaikenemaan.
EU:n tutkimus osoittaa jotain olevan pahasti pielessä yhä. Muutos syntyy vain sitä kautta, että väkivallasta puhutaan avoimesti ja se tuomitaan yksiselitteisesti.
Pääkirjoitus