Luonto on taiteessa hyväksi todettu ja loputtomasti inspiroiva teema, jonka parissa jaksavat painiskella niin huonommat kuin paremmatkin taiteilijat. Ongelmaton se ei kuitenkaan ole, kaukana siitä.
Tiukan esittävät maisemateokset latistavat helposti esikuvansa, ja dokumenttimaiset kukkataulut on nähty jo aivan liian monta kertaa.
Nyt nähtävässä näyttelyssä on onnistuneesti väistetty nuo liiallisen realismin sudenkuopat, ja taiteilijakin on helppo laskea siihen parempien ryhmään.
Nuori taiteilija Anni Kuula esittäytyy Galleria Art Halvaressa laajalla arsenaalilla viimeaikaisia töitään. Vaikka teosten koko vaihtelee paljon, on ripustus onnistuneesti ja elävästi sommiteltu. Näyttelyn punainen lanka on luonnossa ja elämän kiertokulussa, mutta teemaa ei seurata orjallisesti.
Olennaisinta ja töissä on tunnelma, joka äityy arkisuudesta jylhään synkeyteen vaivattomasti. Teosten vahvat värit ja voimakas ekspressiivisyys ovat hyviä, ja toki tuttujakin keinoja houkutella katsoja mukaan taiteen taikamaailmaan.
Toisinaan Kuula on kelpuuttanut aiheeksi ahvenen, toisinaan taas peikot tai puhuvan puun -luonto ei ole yksiulotteinen, vaan mukaan mahtuu sen kokemisen koko kirjo.
Satumaiset hahmot tuovat teoksiin hienoa mystiikan maustetta, mutta toisaalla kauneus tavoitetaan luonnon omistakin aiheista. Välillä, joskin vain hyvin harvoin, ääripäät lyövät asteen verran yli -mystinen banalisoituu ja tavallisuuskin lähenee mitättömyyttä.
Jaarittelua näyttelystä voisi jatkaa loputtomiin, niin paljon siinä on aineksia: tunnelmaa, tekniikkaa, kulttuurisia mielleyhtymiä ja esteettisiä koukeroita. Kaikki tuo rikkaus on kuitenkin sivuseikkaa. Olennaista on näyttelyn hyvyys, ja hyvä se on, vaikka ei ihan kävelymatkan päässä olekaan.