Joanne Harris: Sarkaa ja samettia. Suom. Satu Leveelahti. Otava.
Joanne Harrisin tuoreinta teosta Sarkaa ja samettia kuvaa englantilaisen alkuteoksen nimi Holy fools huomattavasti paremmin kuin suomennettu nimi, joka ei ole huono sekään.
Teos rakentuu vankasti vastakohta-asetelmien varaan. Tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun alun Ranskaan ja sekä teoksen ympäristö että henkilöt ovat lähtöisin näennäisesti eri maailmoista.
Kyseessä ovat kiertävät teatteri- ja sirkusseurueet ja katolisen kirkon lujassa otteessa elävät nunnat, siis luostarielämä ja näiden välillä vilahteleva rahvas, jota molemmat mainitut maailmat kiehtovat ja pelottavat yhtä lälailla ja jotka nekin sotkeutuvat keskenään tuona taikauskon leimaamana aikakautena.
Mainittujen maailmojen vastakohtaisuutta toisiinsa verrattuina voi hyvinkin sanoa näennäiseksi nykylukijan mittapuun mukaan, sillä samaa hurmiota, hulluutta, matalamielisyyttä ja oman voiton tavoittelua kohtaa molemmissa, niin maallisissa teatteriseurueissa kuin hurskaassa luostarielämässä.
Tässä lienee tekijän suoranainen sanoma. Kuvaillessaan monimuotoista, kaikenkirjavaa, rikasta ja rehevää elämää, tuskaisia pelkotiloja ja yhtälailla hurmioon johtavia riemun ja ilon kokemuksia tuon ajan ihmisten arkipäivässä Harris osoittaa, että ihminen aina on aikansa vanki - kuka enemmän, kuka vähemmän.
Romaanin päähenkilön, upean, aikalaisistaan monin tavoin poikkeavan, punatukkaisen Julietten lukija kohtaa aluksi luostarissa.
Julietten päiväkirjamerkintöjen mukana lukija pääsee seuraamaan hänen kokemuksiaan kiertävän teatteri- ja sirkusseurueen arvostettuna jäsenenä, "siivekkäänä", ihmetaituruutta osoittavana köysien varassa lentävänä, sulokkaana temppuilijana, sittemmin vaeltavaa pakolaiselämää kokevana, milloin luostarin rauhaan, milloin mustalaisten pariin sopeutuvana, kunnes ympyrä sulkeutuu ja Juliette löytää paikkansa jälleen teatterista.
Julietellä on vankka vainu tulevista synkeistä tapahtumista.
Hän näkee enteitä siellä, missä muut eivät niitä näe, mutta on samalla tervejärkinen pyrkiessään osoittamaan taikauskon vallassa eläville aikalaisilleen luonnollisia selityksiä "oudoille" tapahtumille joutuen tästä syystä, paradoksaalista kylläkin, itse syytetyksi noituudesta ja harhaoppisuudesta.
Hän on kaikin tavoin kanssaihmisiään "päätä pitempi".
Teoksen toinen päähenkilö, Le Merle "Mustarastas", rakkausviihteestä tuttu tyyppi on hurmaava, häikäilemätön, mitään keinoja kaihtelematon mies, silloin kun oma nahka on vaarassa.
Juliettellä on kuuma viha-rakkaussuhde tähän mieheen ja kilpailu näiden tunteiden välillä on toinen romaanin juonta kannattava tekijä.
Kumpi tämän kilpailun voittaa, jää avoimeksi täsmälleen kirjan kahden viimeiseen sivuun ehdittäessä, joten jännitettä riittää tässä eloisassa romaanissa.
Romaani on sekoitus pikareski- ja veijariromaania höysteenä historiallisen rakkausviihteen piirteitä.
Le Merlen puuhailut milloin teatterin johtajana, milloin tekaistuna pappina, jolloin pääsy luostariin ja kaikenlaatuinen vehkeily on mahdollista. Kaikki tämä yhdistää hänet kirjallisuuden veijarihahmojen seuraan.
Joanne Harris on osoittautunut monipuoliseksi kirjailijaksi. Aiempien romaanien minimalistinen tyyli on vaihtunut reheväksi ja rönsyileväksi kerronnaksi. Kuvaillessaan taikauskon ja uskonnollisen hurmoksen sävyttämää aikaa hän vie lukijan mukanaan lähes samaan hurmokseen.
Kukapa tässä aneemisessa arjessa elävä nykyihminen voisi vastustaa tuon ajan teatterilaisia, sirkustaiteilijota, kääpiöitä, tulennielijöitä, tanssijoita, villieläimiä, sen enempää kuin nunnien hihhulimaisia hulluus- ja tanssikohtauksia.
Eipä voi muuta kuin odottaa: mitä seuraavaksi, Joanne Harris?
