Paikalla olijat eivät luonnehtineet liittokansleri Angelan Merkelin tiistaista puhetta kristillisdemokraattien puoluekokouksessa mitenkään säkenöiväksi. Ei uusia avauksia tai näyttäviä visioita. Silti puheen jälkeiset aplodit Essenissä kestivät yli kymmenen minuuttia. Miksi?
Todennäköisesti siksi, että Merkel esiintyi CDU:n kokousväelle ja samalla koko kansakunnalle juuri sellaisena voimana kuin useimmat haluavat hänet nähdä juuri nyt: vakaan kehityksen takaajana. Vakautta historiansa muistavat saksalaiset arvostavat yli kaiken.
Angela Merkel tuli puoluekokouksessa valituksi CDU:n puheenjohtajaksi. Jos Euroopassa ei nähdä uutta myllerrystä, on todennäköistä, että hän saa ensi vuoden syksyllä neljännen kautensa liittokanslerina.
Viime vuoden lopun valtavan turvapaikanhakija-aallon keskellä näytti jo välillä muulta. Merkel puolusti turvapaikanhakijoita ja sai tästä kipeästi siipeensä. Sekä puolueen kannatus että Merkelin henkilökohtainen suosio liukuivat alamäkeä.
Nyt suunta on kääntynyt. CDU:n gallupkannatus on noussut 30 prosentista 36:een.
Lähes 90 prosenttia puoluekokousedustajista sanoi ”kyllä” 62-vuotiaan liittokanslerin uudelleenvalinnalle puheenjohtajaksi. Lukema on vakuuttava, vaikka kahden vuoden takaisiin huippulukemiin jäi vielä matkaa.
Turvapaikanhakijat luovat Saksassa yhä jännitteitä, ja Merkelkin on vuoden kuluessa tarkistanut linjauksiaan. Essenissä hän ilmoitti kannattavansa kasvot peittävien burkien kieltoa kouluissa ja valtion virastoissa ja ”missä se on lain mukaan mahdollista”.
Merkelin asemaa juuri nyt tukee erityinen seikka: hän on huomattavan suosittu myös oman puolueensa ulkopuolella, sosiaalidemokraattien ja vihreiden joukossa.
Tähänkin osansa on Merkelin pakolaispolitiikalla, jota on kiitetty erityisesti vihreissä. Vaikutuksensa on myös sillä, että käytännössä koko Merkelin valtakauden ajan Saksan talous on jyskyttänyt tasaisen varmasti viennin hyvän vedon turvin.
Kiinnostavin taustatekijä Merkelin aseman vahvistumisessa on silti ehkä Saksan rajojen ulkopuolella. Britannian Brexit ja Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ovat tuoneet Eurooppaankin epävarmuuden ajan.
Tässä tilanteessa Merkel nähdään rauhallisen kehityksen takaajana, jopa jonkinlaisena anti-Trump -hahmona, vastavoimana räyhäkkäälle ja konfliktihakuiselle politikoinnille.
Samantyyppisestä reaktiosta oli kaikesta päätellen kyse myös Itävallan presidentinvaaleissa, jossa sitoutumaton vihreä ehdokas voitti selvin numeroin oikeistopopulistisen vastaehdokkaansa. Seuraava testitilanne ovat Ranskan presidentinvaalit huhti–toukokuussa.
Moni asiantuntija on arvellut oikeistopopulistisen Marine Le Penin hyötyvän Ranskassa samasta protestihengestä, joka ratkaisi Brexit-äänestyksen ja Trumpin valinnan. Voi kuitenkin kysyä, onko heiluri jo käynyt ääriasennossa ja palaamassa nyt kohti keskustaa.
Pääkirjoitus