Euroopan komissio on julkaissut vihreän kirjan, jossa se ehdottaa EU:n käyttöön yhteisiä joukkolainoja, niin sanottuja vakausbondeja. Esitystään komissio markkinoi yhtenä vastauksena julkistalouksien velkakriisiin. On kuitenkin turhaa odottaa vakausbondeista pelastusta akuuttiin ongelmaan. Yhteisten joukkolainojen käyttöönotto olisi pitkäaikainen, jopa useita vuosia kestävä prosessi, koska se edellyttäisi hankalia neuvotteluja jäsenmaiden kesken sekä perustavaa laatua olevia muutoksia EU-tason ja jäsenmaiden kansalliseen lainsäädäntöön.
Toisin kuin komission vihreässä kirjassa todetaan, vakausjoukkolainojen käyttöönotosta tehty ennakkopäätös tuskin auttaisi edes hillitsemään nykyistä kriisiä. Kuten viime vuosien kokemukset ovat osoittaneet, tämänkaltainen ennakkopäätös saisi uskottavuutta vasta, kun asiaa koskevat kommervenkit kaikkine poliittisine ja juridisine päätöksineen olisi tehty EU:ssa ja kaikissa asianosaisissa jäsenmaissa. Tämä veisi väistämättä kauan aikaa.
Suuri harppaus kohti syvempää taloudellista unionia ei tapahdu hetkessä. Vakausbondit merkitsisivät käytännössä yhteisvastuuta euroalueen maiden julkisten talouksien veloista. Tämänkaltaiseen yhteisvastuuseen liittyy merkittävä moraalikadon ongelma. Vaikka ongelman suuruutta voitaisiinkin pienentää erilaisilla teknisillä järjestelyillä, esimerkiksi rajaamalla yhteisvastuullisesti otettavan velan määrää, sitä ei voida kokonaan poistaa.
Pidän tällaista moraalikatoa vakausbondien suurimpana haasteena. Kuten kokoomuksen meppi Sirpa Pietikäinen blogissaan viime marraskuussa osuvasti totesi: "Ei ole kenenkään etu luoda järjestelmää, missä kunnollisesta taloudenpidosta huolehtivat jäsenvaltiot maksavat rilluttelijoiden laskut." Vakausbondit vähentäisivät "markkinakurin" merkitystä julkisen taloudenpidon ohjaajana ja velkaantumisen hillitsijänä. Tämä korostaisi entisestään euroalueen talous- ja finanssipolitiikan ohjausjärjestelmän roolia: sen tulisi kyetä ennakolta estämään ylivelkaantumiskehityksen käynnistyminen. Tämä asettaisi suuret vaatimukset talouskuria koskeville sopimuksille ja niiden soveltamiselle.
Yhteisten joukkolainojen käyttöönotto edellyttäisi pitkälle vietyä talousliittoa euroalueen maiden kesken. Vaikka sopimus paremmasta kurinalaisuudesta valtioiden taloudenpidossa jo on, en ole lainkaan varma, että luottamus jäsenvaltioiden kesken vielä tällä hetkellä riittää yhteiseen velanottoon. Sen lisäksi, että jäsenmaiden julkistalouksien hoidon pitäisi olla kurinalaista, hyvin koordinoitua ja tiukasti valvottua, myös jäsenmaiden yleisten talouskehitysten pitäisi olla linjassa keskenään. Kilpailukyky- ja ylivelkaantumisongelmat tulisi ratkaista kestävällä tavalla ennen kuin vakausbondit voitaisiin ottaa käyttöön.
Ehdotusta ei kuitenkaan kannata tyrmätä tuoreeltaan poliittisten haasteiden ja aikataulukysymysten takia. Vakausbondien käyttöönotolla voisi olla monenlaisia hyötyjä sekä jäsenmaiden että euroalueen rahoitusmarkkinoiden kannalta. Vakausjoukkolainojen myötä euroalueelle syntyisivät laajat, yhtenäiset ja likvidit valtionlainamarkkinat Yhdysvaltain valtionlainamarkkinoiden tapaan. Tämä todennäköisesti pienentäisi joukkolainojen korkoihin sisältyviä likviditeettiriskilisiä ja tukisi euron roolia kansainvälisenä reservivaluuttana. Sijoittajien kannalta yhteisten joukkolainojen likvidiys olisi myönteinen asia samoin kuin se, että vakausbondit tarjoaisivat yhtenäisen viitekehyksen erilaisten rahoitusinstrumenttien hinnoittelulle koko euroalueella.
Vakausbondit tarjoaisivat -- etenkin niille maille joiden julkisen talouden tilanne on keskimääräistä heikompi -- luotettavan rahoituskanavan, jonka kautta ne voisivat hakea rahoitusta hyvinä ja huonoina aikoina. Tämä pienentäisi maksuvalmiuskriisien synnyn todennäköisyyttä yksittäisessä jäsenmaassa ja siten vakauttaisi rahoitusmarkkinoiden kehitystä. Tästä hyötyisivät rahoitusmarkkinoiden eri osapuolet.
Koska euroalueen pankeilla ja muilla rahoituslaitoksilla on usein hallussaan merkittäviä määriä oman maansa julkisen sektorin velkapapereita, julkisen sektorin taloustilanteen heikentyminen heijastuu yleensä voimakkaasti maan omaan rahoitusjärjestelmään sijoitusten arvon alentuessa. Vakausbondien käyttöönotto auttaisi heikentämään tätä kytkentää, mikä vakauttaisi yksittäisen jäsenmaan rahoitusjärjestelmän kehitystä. Ongelma olisi kuitenkin edelleen olemassa euroalueen tasolla: mikäli euroalueen pankeilla ja muilla rahoituslaitoksilla olisi hallussaan suuria määriä vakausbondeja, näihin joukkolainoihin kohdistuvat mahdolliset uskottavuus- ja muut ongelmat heijastuisivat koko euroalueen rahoitusjärjestelmään. Ongelman mittakaava olisi siten paljon laajempi kuin yksittäisen maan tapauksessa.
Olisi syytä varautua etukäteen myös siihen mahdollisuuteen, että sopimuksista ja niiden mahdollistamista kurinpitotoimista huolimatta syntyy tilanne, jossa jokin jäsenmaa ei enää kykene huolehtimaan veloistaan. Tällainen tilanne voisi syntyä paitsi moraalikadon takia, myös esimerkiksi luonnonmullistusten tai vastaavien ääri-ilmiöiden seurauksena. Mahdollisten ongelmakohtien tunnistaminen ja niihin varautuminen vähentäisi riskiä siitä, että ongelmiin joudutaan etsimään ratkaisua keskellä kriisiä, kuten parin viime vuoden aikana on jouduttu tekemään. Komission vihreä kirja on tässä pitemmän tähtäimen valmistautumisessa merkittävä keskustelualoite.
Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.