Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi taas ratkaisuja, joiden mukaan Suomi on rikkonut ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklaa vastaan. Tuomioistuinten on syytä ottaa opiksi EIT:n linjauksista.
Strasbourgissa toimiva Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) julkisti tiistaina kuusi ratkaisua, jotka liittyvät sananvapauden käyttöön Suomessa. Viidessä noista tapauksista tuomioistuin punnitsi lehtikirjoituksia, joka liittyivät edesmenneen valtakunnansovittelijan Jorma Reinin naisystävän yksityisyyden suojaan.
Taustalla oli 1996 Reinin kotipiirissä tapahtunut yhteenotto, josta kertoneissa uutisissa muutamat lehdet julkaisivat jupakkaan osallistuneen naisystävän nimen ja muita häneen liittyneitä tietoja sekä julkaisivat tämän valokuvan. Lehdet tuomittiin Suomessa maksamaan suuria korvauksia naisen yksityisyyden suojan loukkauksesta. Tuomioiden mukaan se, että nainen oli julkisuuden henkilön ystävätär, ei riittänyt syyksi nimen julkaisulle.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli kuitenkin toista mieltä yksityisyyden ja sananvapauden suhteesta. Se määräsi Suomen valtion maksamaan suomalaisille lehtiyhtiöille ja toimittajille tuntuvan korvaussumman sananvapauden loukkauksesta. Tuomioistuimen mukaan Suomi rikkoi Euroopan ihmis-oikeussopimuksen sananvapausartiklaa vastaan. Linjaus on merkittävä.
Kaikissa viidessä tapauksessa EIT siis painotti sananvapautta yksityisyyden suojan kustannuksella. Valtakunnansovittelijan kanssa suhteessa ollut nainen oli ihmisoikeustuomioistuimen mukaan itse astunut julkisuuteen.
EIT:n linjaus herättänee Suomessa ristiriitaisia tuntemuksia muun muassa siksi, että yleinen suuntaus suomalaisessa lainsäädännössä ja lakien tulkinnoissa on viime vuosina korostanut yksityisyyden suojaa. Perussuuntana tuo linja on hyvä, vaikka erikoisia ylitulkintojakin on sen pohjalta tehty muissakin kuin sananvapauskysymyksissä.
Peruskysymys on nyt joka tapauksessa se, kertovatko ihmisoikeustuomioistuimen ja Suomen oikeuslaitoksen erilaiset tulkinnat siitä, että sananvapauden syvä velvoittavuus on oivallettu Suomessa vajavaisesti. Tämän puolesta puhuvat ainakin EIT:n tähänastiset ratkaisut sen käsittelyyn tulleista suomalaisten valituksista: tähänastisista 13 tapauksesta 12:ssa on tuomioistuimen mukaan rikottu ihmis-oikeussopimuksen sananvapausartiklaa.
Numerot ovat suorastaan tyrmäävät, vaikka ottaisikin huomioon sen, että EIT ottaa sille tulevat tapaukset käsittelyynsä tiukalla seulalla, arvioimalla muun muassa valitusten merkitystä ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa.
Erityisen kiusallista on, että Suomi on saanut EIT:sta selvästi enemmän langettavia tuomioita sananvapausartiklan rikkomuksista kuin muut pohjoismaat. Tähän mennessä Norja on tuomittu kyseisestä rikkomuksesta viidesti, Ruotsi kahdesti, Tanska kerran ja Islantia ei kertaakaan -- ja Suomi siis jo tusinassa tapauksessa.
Onko perusoikeuksiin kuuluvan sananvapauden täysi merkitys siis käsitetty Suomen tuomioistuinlaitoksessa väärin, tai vielä pahempaa, onko sananvapaus käsitetty puutteellisesti koko yhteiskunnassa? Sananvapaus on kirjattu perusoikeutena Suomen perustuslakiin, mutta näihin asti se on herkästi punnittu muita perus-oikeuksia köykäisemmäksi. Toiveikkaasti voi huomauttaa, että EIT:n ratkaisuun tulleet tapaukset ovat alkujaan jo vuosien takaa. Voi siis olla, että Strasbourgin linjaukset ovat jo alkaneet näkyä sananvapautta koskevissa tuomio-istuinten päätöksissä. Se selviää lopullisesti tuonnempana.