Eteläisen Lahden liikenne on tänään takkuillut bensa-alen takia. Alle euron maksanut polttoaine on saanut liikkeelle niin paljon autoilijoita, että useimmat joutuvat jonottamaan tankille pari tuntia.
Antti Vitikainen ja Henna Kuikko olivat liikkeellä kahdella autolla ja laskivat säästäneensä runsaat 50 euroa.
- Emme osanneet odottaa kahden ja puolen tunnin jonoa näin aikaisin aamupäivällä, mutta odottaminen oli sen arvoinen.
Aimo Laitinen oli lähestynyt J. Kärkkäisen bensamittareita toisesta suunnasta ja selviytyi siksi kolmen vartin odotusajalla.
- Parin tunnin jonosta olisin ehkä lähtenyt pois, tuumi lahtelainen.
Laitinen arvioi hyötyneensä 25 euroa, kun tankissa oli menovettä entuudestaankin.
Jono kiemurteli enimmäkseen tavarataloa kiertävillä kaduilla, mutta tukki ajoittain myös läheisiä valoristeyksiä.
Bensaralli ruuhkautti Iin talvella
Kärkkäisen bensatempaus Lahdessa ei ollut ainoa laatuaan. Tammikuussa nelostie tukkeutui täysin Iissä, kun bensaa myytiin niin ikään alle eurolla.
Letka venyi useiden kilometrien mittaiseksi ja sinnikkäimmät jonottivat bensaa useita tunteja.