Olemme tottuneet mieltämään puut ja pensaatkin useita metrejä korkeiksi kasveiksi. Tunturipaljakalla mielikuva kokee kolauksen, kun kumartuu kontalleen maahan ja katselee lähietäisyydeltä pienimpiä pensaitamme, vaivaispajua ja napapajua.
Pari kolme senttimetriä maanpinnan yläpuolelle kohoavassa puuvarressa on muutamia kynttä pienempiä lehtiä.
Varren latvassa tai lehtihangassa on alle senttimetrin mittainen kukinto, jossa on joko hede- tai emikukkia. Joko tai siksi, että lajit ovat kaksikotisia, emi- ja hedekukat kehittyvät eri yksilöihin.
Paljon suurempia eivät ole muutkaan tunturin tai tundran pajulajit: rehevien puronotkojen verkkolehtipajun ja kääpiöpajun varret voivat yltää vaaksan tai parin mittaan, mutta kasvavat usein turpeen tai löyhän maakerroksen sisällä.
Useat muut tunturipaljakan monivuotisista kasveista ovat puuvartisia varpuja. Hento, valkokukkainen sammalvarpio on tulitikkua lyhyempi.
Patjamaisia kasvustoja muodostavat sielikkö ja uuvana nostavat kukkansa vain muutaman sentin korkeuteen.
Hiukan suurempi lapinalppiruusu voi olla yli 10 senttiä pitkä, mutta suikertaa pitkin tunturin pintaa.
Variksen- ja riekonmarja kasvavat nekin aivan pinnassa. Tunturilieon varret ovat maa-aineksen sisällä, mutta lehdekkäät haarat ja itiöpesäkkeet nousevat parhaimmillaan noin 10 senttimetrin korkeuteen.
Lumen suojaamilla paikoilla mustikka voi olla toistakymmentä senttiä korkea, liekovarpio ja kurjenkanerva aavistuksen korkeampiakin.