Helsinki Pääesikunta tulisi yhdistää puolustusministeriöön. Näin voitaisiin lieventää ristiriitaa puolustusalan hallinnon tavoitteiden ja sotilaallisten valmiustavoitteiden kanssa. Puolustusasiainneuvos, valtiotieteiden lisensiaatti Ilkka Puukka päätyy tähän johtopäätökseen ensi lauantaina Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan Valtapelit hallinnossa (Kustannus Oy Suomen Mies).
Puukka esitti samaa jo viime vuosikymmenen alkuvuosina, mutta ainakaan tuolloin ajatus ei ottanut tulta. Puukka esittää tutkimuksessaan myös upseerikoulutuksen radikaalia muuttamista. Tavoitteena tulisi olla, että puolustusvoimien johtoon saataisiin myös siviilivalmiudet hankkineita "sotilasmanagereita".
Tutkimuksessa lähtökohtana on yleinen mutta täysin virheellinen mielikuva, että puolustusministeriö ja pääesikunta ovat sama asia. Näillä on kuitenkin aivan selkeä ero. Puolustusministeriö on hallinnollinen valtioneuvoston organisaatioon kuuluva virasto. Pääesikunta taas on ns. kentälle ja myös ulkomaille suuntautunut sotilaallinen esikunta.
Puukka tuo tutkimuksessaan esiin, että näiden elinten mielipiteet ja tavoitteet eivät ole suinkaan yhteneväisiä. Ministeriön sisälläkin tavoitteet ja ratkaisumallit menevät joskus pahasti ristiin.
Tutkijan pääväittämä on, että puolustusministeriötä hallitsee ns. hallintoparadigma. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ministeriö pitää tärkeimpinä hallinnon tavoitteita. Sotilaat taas pitävät etusijalla koulutuksensa mukaisesti operatiivisia ja valmiuksellisia tavoitteita. Heitä hallitsee siten ne. taisteluparadigma. Tutkimuksesta ilmenee, että joskus päävaikuttimet saattavat olla hyvinkin raadollisia, kuppikuntaisia tai jopa henkilökohtaisia.
Byrokratiaan mieltynyt
ammattisotilas vallitseva tyyppi
Tutkimuksessa kuvaillaan niitä valtapelejä, joita esiintyy byrokraattisen organisaation sisäisenä politikointina kokonaisuutta suppeampien etujen tai näkökohtien edistämiseksi. Neljän eri tapauksen avulla tutkija etsii vastausta kysymykseen, mimmoisilla valtapeleillä sotilaskulttuuri puolustautuu muutostilanteissa.
Puukan mukaan sotilaat näyttävät kokevan vallan ja valtakäsitteen liittyvän ennen kaikkea käskemiseen ja käskyjen noudattamiseen. Vallitseva sotilastyyppi näyttää olevan byrokratiaan mieltynyt ammattisotilas. Joissain tapauksissa voitaneen puhua sotilasbyrokraatista.
Tutkimuksessa valtapeleistä suosituimmaksi osoittautui tilanne, jossa henkenä on pyrkiä saamaan omille valtapyyteille arvovaltainen tukija. Useimmiten tämä tukija on arvoasteikossa korkeammalla oleva auktoriteetti. Puukka kutsuu tätä sponsoripeliksi.
Myös erilaiset liittoutumat ovat Puukan mukaan varsin yleisiä "pelimuotoja". Siksi ei ole harvinaista, että sotilasjohto on mieltynyt vallankäyttönsä rajojen kokeiluun tilanteissa, joissa poliittinen johto on vaihtumassa, Yhtenä syynä tälle on puolustushallinnossa vallitseva tilanne, jossa sekä puolustusvoimien ylimpänä sotilasjohtajana että ylimpänä hallintovirkamiehenä on ollut lähes poikkeuksetta korkea-arvoinen sotilas.
Puukka on sotilasarvoltaan eversti, joten hän on taustaltaan sotilas. Häbn on kuitenkin jo 15 vuotta toiminut ministeriössä näköalapaikoilla hallintovirkamiehenä.