Suomessa ja maailmalla on laajasti hyväksytty niin kutsuttu inklusiivinen pedagogiikka, joka tähtää oppimisen tasa-arvoon. Sen mukaisesti erityishuomiota vaativia oppilaita ei sijoiteta leimaavina koettuihin erityiskouluihin, vaan tukea heille saadaan lähikoulusta.
Tänään aiheesta väittelevän kasvatustieteiden maisterin Suvi Lakkalan mukaan inkluusion periaatetta on silti useassa kunnassa sovellettu väärin.
"Sitä on tulkittu niin, että voidaan jatkaa vanhoilla eväillä ja pitää kaikki lapset yhdessä luokassa yhden opettajan kanssa. Se ei ole inkluusiota vaan lyhytnäköistä toimintaa."
Lakkala kehottaa kouluja luopumaan tasapäistävästä ajattelusta:
"Inklusiivinen pedagogiikan lähtökohta on erilaisuus eikä samanlaisuus. Jokainen oppilas ei voi päästä samoihin oppimistavoitteisiin."
Opetus tulisi järjestää niin, että eri tahtiin oppivat saisivat edetä oman tasonsa mukaisesti. Tiettyjen opetusjaksojen aikana ohjausta tulisi antaa sekä heikoille että lahjakkaille oppilaille.
Luokka olisi voitava välillä jakaa pienempiin ryhmiin, joista toiset itsenäisesti kertaavat jo opittua ja toiset opettajan ohjaamana syventävät oppimaansa. Tutkimuksessa saatujen havaintojen perusteella yksi opettaja ei kuitenkaan tähän yleensä riitä, vaan avuksi tarvitaan usein kouluavustajien lisäksi erityisopettajaa. Vertailukohdaksi Lakkala ottaa Italian, jossa jokaista kahta luokanopettajaa kohti on yksi erityisopettaja.
Toimintatutkimuksena tehty väitöstyö osoittaa, että inkluusioon pyrkivä opetus edellyttää uudenlaisen oppimiskäsityksen omaksumista ja opetustapojen kehittämistä.
Myös muutoksia koulun rakenteissa tarvitaan. Kastellista kotoisin olevan Lakkalan mukaan kiistelty suurkouluhanke voi olla myös askel parempaan, jos sen suunnittelijoilla on tietoa siitä, mitä tulevaisuuden koulu, opettajuus ja oppiminen vaativat.
"On vaikea tietää mikä on hankkeen perimmäinen tavoite, mutta tilojen uusiminen on aina myös mahdollisuus uudistaa koulun käytäntöjä."
Mahtipontisen arkkitehtuurin sijasta suurkoulun tulisi Lakkalan mukaan jakautua pienempiin soluihin, joihin voisi muodostua turvallisia yhteisöjä. Tilojen muunneltavuus puolestaan tukisi opetuksen joustavuuta.