Teologian maisteri Satu Saarisen väitöstutkimuksen mukaan piispa, useat esimiehet ja työtoverit mitätöivät naispappien pappeutta Oulun hiippakunnassa vuosina 1988-2000, kun heiltä kiellettiin mahdollisuus omassa hiippakunnassa tapahtuvaan pappisvihkimykseen.
Tutkimuksen mukaan Oulun hiippakunnan naispapit kokevat tulleensa hyväksytyiksi täysivaltaisina kirkon työntekijöinä vasta piispanvaihdoksen myötä.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa naisen on ollut mahdollista saada pappisvihkimys vuodesta 1988 lähtien. Oulun hiippakunnassa mahdollisuus aukeni naisille kuitenkin vasta vuonna 2001, vaikka hiippakunnassa on työskennellyt naispappeja jo vuodesta 1988 lähtien.
"Oulun hiippakunnan lähes kaikki naispapit ovat kohdanneet työssään vastustusta, lähinnä työtovereiden ja esimiesten taholta. Avoin vastustus ja suoranainen työpaikkakiusaaminen ovat aiheuttaneet naispapeille arvottomuuden tunteita ja säröjä eheään elämäntunteeseen", Satu Saarinen kertoo.
Naispapit halusivat työrauhaa
Vastustuksesta huolimatta naispapit ovat olleet yllättävän sovinnollisia. Tutkimuksen mukaan tämä selittyy naispappien halulla säilyttää työrauha. Toisaalta he halusivat suojella itseään. Voimavaroiksi työssään he ovat kokeneet kutsumustietoisuutensa, naispappien keskinäisen solidaarisuuden ja seurakuntalaisten tuen.
Työssä jaksamisen kannalta merkittäviksi mainittiin myös lähisuhteet, perhe ja ystävät, sekä työn ulkopuoliset harrastukset.
Oulun hiippakunnan kirkollinen kulttuuri ei muutu hetkessä, vaan muutos vaatii vuosien, jopa vuosikymmenien ajanjakson. Oulun hiippakunnassa eletään murroskautta, joten piispanvaihdoksen jälkeinen aika on ladattu odotuksin, Saarinen sanoo.
"Naiset korostavat pappeuteen liittyviä hoivan ja äidillisyyden piirteitä. Kosketus, läsnäolo, rukous, hiljaisuus ja kuunteleminen ilman pakollista puhetta tai virttä mielletään keskeisiksi papin ammatissa", Saarinen kuvaa.
Satu Saarisen väitöskirja "On sovelias ikeeni ja keveä on kuormani" tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa ensi lauantaina. Vastaväittäjinä toimivat professori emerita Katarina Eskola Jyväskylän yliopistosta ja professori Kari Immonen Turun yliopistosta, kustoksena professori Marja Tuominen Lapin yliopistosta.
Lue lisää huomisesta KALEVASTA.