Lääkäreille tarkoitetut tautien hoitosuositukset näyttävät tuoreen väitöstyön mukaan jäävän liian etäälle yleislääkärin työn arjesta. Suosituksia sovelletaan käytäntöön vain vähän.
-- Hoitosuositukset eivät välttämättä ole kaikista tehokkain keino yleislääkärin työn kehittämiseksi, katsoo Juho Nummenmaa väitöskirjassaan. Nummenmaa tarkasteli tutkimuksessaan suomalaisen Käypä hoito -hankkeen suosituksia. Mukana ovat ne 48 hoitosuositusta, jotka oli laadittu vuoden 2003 loppuun mennessä.
Nyt Käypä hoito -suosituksia on jo noin 70 -- ja yleislääkärin tulisi tuntea kaikki. Vanhimmat ovat vuodelta 1997.
Lääkäri kohtaa aina potilaan
Ristiriita käytännön lääkärintyön kanssa on Nummenmaan mukaan siinä, että tutkimuksiin perustuvat suositukset on laadittu tietyn taudin hoitoon. Lääkärin luokse ei kuitenkaan kävele tauti, vaan yksittäinen potilas oireineen -- joskus hyvinkin epämääräisine oireineen.
-- Osan oireista parantaa aika, tauti taas näyttää tapansa ajan kuluessa, Nummenmaa luonnehtii yleislääkärin lähestymistapaa. Potilaalla voi olla myös aiemmin havaittuja sairauksia ja lääkitys niihin. Käytännön hoitoon vaikuttaa sekin, mitä potilas itse pitää tärkeänä ja pelkääkö hän esimerkiksi tietyn lääkkeen sivuvaikutuksia.
Hoitosuositusten toimeenpano-ohjeissakaan ei katsota, että niitä tulisi sataprosenttisesti noudattaa. Eniten hyötyä suosituksista on Nummenmaan mukaan silloin, kun lääkärin tietopohja tietystä sairaudesta on rajallinen.
Suosituksia monin perustein
Nummenmaa selvittää väitöstyössään suppeasti myös muutamien muiden maiden hoitosuosituksia. Maailmalla niitä on laadittu jo ainakin parikymmentä vuotta.
Suositusten perusta osoittautui varsin vaihtelevaksi: eri maissa ne perustuvat osin eri tutkimuksiin ja myös tutkimusten erilaiseen tulkintaan. Ei siis ihme, jos suositukset ja käytäntö eivät kohtaa kovin hyvin.
-- Vaikka hoitosuositusten on havaittu parhaimmillaan vaikuttavan hoitokäytäntöihin, ei havaituilla muutoksilla ole voitu todeta vaikutusta potilaiden hoitotuloksiin, kirjoittaa Nummenmaa.
Juho Nummenmaan väitöskirja Näyttöön perustuvat hoitosuositukset ja yleislääkärin työ tarkastettiin Tampereen yliopistossa perjantaina. Tutkimus kuuluu epidemiologian alaan.