Kunnalliset eläinlääkärit törmäävät työssään varsin harvoin eläinsuojeluongelmiin. Suurin osa asiakaskohtaamisista sujuu rutiininomaisesti ja hyvässä hengessä, vaikka asiakkaiden toiveita ei aina voikaan täyttää.
– Työssä tarvitaan hyvää vuorovaikutusta, tilannetietoisuutta, kykyä tulkita asiakasta ja joskus myös diplomaatin taitoja, sanoo aihetta tutkinut psykologian lisensiaatti Kalevi Paldanius.
Hän seurasi kahden kokeneen itäsuomalaisen eläinlääkärin työtä viiden vuoden ajan. Kumpikin oli toiminut alueellaan pitkään ja tiesi, "mitä tiloilla tapahtuu". Enemmistö kohteista oli lypsykarjatiloja.
Sekapraktiikan työhön kuuluvat myös lemmikkieläinten hoito sekä raskaat päivystysputket ja kiireiset sairaustapaukset.
– Paikallistuntemus syntyy vain ajan kanssa ja on keskeinen osa ammattitaitoa. Kokenut eläinlääkäri näkee, missä mennään, vaikka asiakas kertoisi muuta.
Paldanius osallistui pariin sataan asiakaskohtaamiseen. Vastaan ei tullut yhtään tapausta, jossa lääkäri olisi joutunut antamaan vakavan huomautuksen eläinten huonosta kohtelusta. Haastatellut lääkärit arvioivat eläinten olojen ja hyvinvoinnin ylipäätään kohentuneen niillä alueilla, joilla he itse toimivat.
Lemmikin hoidossa
tunne korostuu
Tutkimus välittää kuvan eläinlääkärin työstä perinteisimmillään. Uuvuttavia ovat öiset heräämiset, pitkät välimatkat ja huonot yhteydet, iloa ja jaksamista ruokkivat taas onnistumiset, avun ja hoidon antaminen.
– Työtä helpottaa kummasti se, että asiakkaalla on hyvä eläinten lukukyky ja karjasilmä.
Mieluisimpia asiakkaita ovat ne, jotka pitävät eläimistään hyvää huolta ja suhtautuvat hoidokkeihinsa asiallisesti ja maalaisjärjellä, olivatpa kyseessä tuotanto- tai lemmikkieläimet. Turhautumista aiheuttavat tapaukset, joissa ennaltaehkäisevät neuvot tuntuvat kaikuvan kuuroille korville.
Lemmikkien hoidossa korostuu emotionaalisuus ja asiakkaan kuuleminen. Omistajan murhe voi viedä päähuomion, kun tuotantoeläinten kohdalla painopiste on enemmän eläimessä.
Väitös tarkastettiin perjantaina Itä-Suomen yliopistossa.