Jere Karalahti on kaikin puoli mukava sälli, kärppäleiristä kerrotaan. Rento ja avoin, aina iloinen ja reilu, adjektiivit jatkuvat. Äärettömän kova puhumaan, sanoo joku. Johtajatyyppi, joka tsemppaa muita, huomauttaa toinen. Pehmeys on yllättänyt ne, jotka tunsivat vain julkisuuskuvan.
Jere Karalahti itse sanoo olevansa kova jätkä vain tarvittaessa. Mies puhuu hiljaisella äänellä ja punnitsee sanansa tarkkaan. Naama pysyy peruslukemilla, mutta silmissä on lämpöä ja pilkettä.
"En edes tiedä, mistä se koviksen julkisuuskuva on tullut, ehkä pelityylistä. Itse näen itseni rentona, helppona tyyppinä. Ehkä sellaisena, joka on kaikessa messissä."
Jere Karalahti on perheenisä, jonka vaimo ja ala-asteikäinen tytär asuvat Helsingissä ja vierailevat Oulussa viikonloppuisin. Hän ei mielellään puhu perheestään julkisuudessa, mutta sanoo olevansa hyvä, kaikkea muuta kuin ankara isä. Tytär kutsuu isäänsä Isoksi Jiiksi.
"En osaa sanoa, mikä se hyvän isän määritelmä on. Minulle riittää se, kun lapsi sanoo niin. En ole hirveän ankara kasvattaja, sillä tämä ammatti ja kaikki siihen liittyvä vie niin paljon aikaa, että niinä hetkinä kun olemme yhdessä, tytär pyörittää minut sormensa ympärille. Vaimon sormen ympärillä sen sijaan en ole. Kai se on sitten tasa-arvoinen parisuhde."
Jere Karalahti asuu perheineen Helsingissä omakotitalossa, Oulussa kotina on uusi kerrostaloasunto Intiössä. Sieltä on kätevän lyhyt matka keskustaan ja jäähallille, jossa kuluu suurin osa päivistä. Vapaata on vain sunnuntaisin. Kotiin päästyään mies rojahtaa kulmasohvalleen. Se on lempipaikka.
"Katselen televisiosta, mitä sieltä nyt sattuu tulemaan, minulla on kaikki mahdolliset kanavapaketit ja systeemit. Lepään ja syön kunnolla. Haen kaupasta vain aamupala- ja iltapalatarpeet, sillä en osaa tehdä keittiössä yhtään mitään. Yleensä käymme jätkien kanssa syömässä jossain tai sitten haen jotain ruokaa kotiin. Enkä tee kotitöitä. Paitsi nyt olen joutunut painimaan sen saatanan pesukoneen kanssa. Mistä täältä voisi palkata siivoojan?"
Jere Karalahti ei ole koskaan oikein viihtynyt yksinään. Ympärillä pitää tapahtua, ja siksi ystävät ovat jo käyneet Oulussa hänen luonaan. Osa on kiekkopiireistä löytyneitä, osa aivan muualta. Heidän kanssaan Karalahti on katsellut Oulua ja käynyt elokuvissa, jotka ovat lähellä sydäntä. Yöelämässä sen sijaan ei ole käyty. Tanssiminen ei näet ole mitenkään erityisen lähellä sydäntä. Karalahtea naurattaa.
"Hyvä ystävä on sellainen, jonka kanssa homma ei katso aikaa eikä paikkaa, vaan jatkuu siitä, mihin on viimeksi jäänyt. Ystäväpiirissäni on jätkiä, jotka ovat olleet siinä hiekkalaatikolta asti. Lähipiiri on tietysti tukena tässä elämänmuutoksessa, mutta olen sitä mieltä, että jokainen tekee omat päätöksensä. Ihan sama turvaverkoille, kysymys on omasta selkärangasta."
Jere Karalahti on pesunkestävä helsinkiläinen, joka on asunut Helsingissä ikänsä lukuunottamatta muutamaa NHL:n vuotta. HIFK:n paidan hän on pukenut ylleen seitsemänvuotiaana.
Hän uskoo silti, että ihminen voi juurtua uudelleen mihin vain. Kuka tietää, vaikka Karalahti pelaisi Oulussa vielä vuosia. Muutaman viikon kokemuksella oululaiset tuntuvat leppoisilta ja rehellisiltä ihmisiltä. Täällä ei ole kiire mihinkään.
"Kenenkään ei pidä unohtaa, mistä on lähtöisin. Arvostan sitä, että juureni ovat Tapulikaupungin betoniviidakossa. Lähiöt kunniaan! Stadi ei kuitenkaan ole enää niin stadilainen, jengi on vallannut sen. Kaipaan Helsingistä sen loistavaa ravintolatarjontaa. Onhan Oulussakin ruokapaikkoja, mutta ne on käyty läpi aika nopeasti."
"Toisaalta odotan innolla kunnon talvea, siinähän on mahdollisuuksia vaikka mihin moottorikelkkailusta lähtien. Stadissa monta talvea on ollut vain loskapaskaa."
Jere Karalahti ei koskaan ajatellut, että jääkiekosta tulisi hänelle ammatti. Hän vain hengaili joukon mukana 15--16-vuotiaaksi asti, kunnes peli alkoi kulkea ja mahdollisuuksia aueta. Jääkiekko voi olla palkkatyö, mutta rakkaus lajiin pitää siinä kiinni vielä 32-vuotiaanakin.
"Joinain päivinä se tuntuu työltä, mutta tällä hetkellä saan helvetinmoiset kicksit tästä hommasta. Ne tulevat voittamisesta. Tässä on erinäköisiä viheltäjiä joukkue täynnä, ja on helvetin hieno tunne paiskia heidän kanssaan hommia. Välillä on vaikeaa, mutta voitot palkitsevat."
"En osaa eritellä, mikä on parasta, mitä jääkiekko on minulle antanut. Koko paketti on tärkeä; olen saanut paljon hyviä ystäviä ja hienoja mahdollisuuksia, nähnyt maailmaa ja saanut perusturvan elämiseen. Onneksi ei tarvitse miettiä, mitä minusta olisi tullut ilman jääkiekkoa! En osaa edes sanoa, mitä tekisin elääkseni, sillä en koskaan viihtynyt koulunpenkillä. Yläasteella liikunnanopettaja pisti meidät muidenkin luokkien liikuntatunneille niin, etten oikein muita aineita opiskellutkaan."
"Luulen, että jään jääkiekon pariin pelaajauran jälkeenkin. Vaikka joksikin valmentajaksi. Olen nähnyt niin paljon, että minulla on annettavaa muillekin."
Jere Karalahti elää Oulussa viimeistä tilaisuuttaan jääkiekkoilijana. Toinen vaihtoehto olisi ollut pelata jossain päin Keski-Eurooppaa, mutta se olisi ollut lopun alkua.
"Tällä hetkellä ei ole sellaista vaihtoehtoa, että tämä menisi pieleen. En ole pitkään aikaan nauttinut pelistä näin, ja nyt on pidettävä motivaatio yllä. Tiedostan kyllä, että jos sählään, jääkiekko loppuu siihen. Olen vasta 32-vuotias, joten jos siltä tuntuu, ehdin kyllä sählätä myöhemmin."
"Olen aina elänyt hetkessä. Nyt pitää vain muistaa katsoa pitemmälle sitten, kun se hetki tulee."
Kaleva 2.10.2007