Lähi-idässä ei ole pulaa erilaisista rauhansuunnitelmista, mutta tosiasiaksi jää, että israelilaiset ja palestiinalaiset eivät ole vielä sisäistäneet rauhan välttämättömiä ehtoja. Sellaisia kuin palestiinalaisten pakolaisten yleisen paluumuutto-oikeuden evääminen, juutalaisten siirtokuntien laajamittainen purkaminen tai Itä-Jerusalemin luovuttaminen arabien hallintaan.
Tiekarttana tunnettu suunnitelma laadittiin amerikkalaisten johdolla, mutta he ovat jo tehneet siihen selvän pesäeron. Joku voisi tietenkin huudahtaa: "Mutta Bushin visio elää!" Yhdysvaltain presidentinvaalit heikentävät kuitenkin taas odotuksia.
Enemmän on kirjoiteltu viime aikoina Geneven ehdotuksesta, joka on osapuolten "toisinajattelijoiden" yhteinen ponnistus. Se puuttuu yksityiskohtaisesti rauhan esteisiin, sitä esitellään seuraavaksi arabimaissa ja se on punainen vaate pääministeri Ariel Sharonille.
Erään arvion mukaan jopa lähes kolmannes rauhan "kuluttajista" kummassakin leirissä olisi ehdotuksen kannalla. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell tapasi suunnitelman arkkitehdit.
Viime marraskuussa aktivoituivat jotkut Israelin siirtokuntajohtajat yhdessä kovien uskontopoliitikkojen kanssa. Heidän suur-Israel -malliinsa ei kuulu lainkaan palestiinalaisvaltiota vaan miehitysalueiden virallinen liittäminen omaan valtioalueeseen.
Ja viime vaiheessa on saatu hämmästellä pääministeri Sharonin uusajattelua. Hän on menossa parin viikon päästä selittämään amerikkalaisille "yksipuolista irrottautumista" eli kahden kansan erottamista toisistaan, jota paraikaa konkretisoidaan Israelin turvallisuusneuvostossa.
Sharon hallitsee yleisen mielipiteen hämmentämisen ja manipuloinnin, ja offensiivilla saattaa olla jotain tekemistä hänen mahdollisen korruptiosyytteensä kanssa. Mutta hän ymmärtää myös demokraattisen juutalaisvaltion olemassaolon ehdot ja tietää väestösuhteiden vääjäämättömän muutoksen Jordanvirran länsipuolella.
Tosiasiassa Sharon on sietänyt tiekarttaa vain näennäisesti, sillä hän näyttää uskovan, että palestiinalaiset alistuvat viime kädessä Israelin voiman ja päättäväisyyden edessä. Sen takeeksi nousee Länsirannan suuria siirtokuntia suojaava ja arabien hukkamaita eristävä turva-aita.
Pääministeri näyttää lisäksi valmiilta siirtämään Gazan muutama tuhat siirtokuntalaista muualle - ankarasta poliittisesta ja jopa fyysisestä vastarinnasta huolimatta.
On huomionarvoista, että gallupin mukaan 59 prosenttia israelilaisista kannattaa Gazan evakuointia. Osaltaan siksi, että linnaleirien ylläpitäminen siellä on kallista ja jatkuva turvallisuustaakka. Osaltaan ehkä siksi, että mielipidettä kysyttiin irrallaan Lähi-idän kokonaiskuviosta.
Palestiinalaiset olisivat tietenkin tyytyväisiä, mutta Gaza olisi heille pelkkä lähtökohta. Länsirannalla on yli 120 siirtokuntaa, joihin Sharon suhtautuu isällisen hyväntahtoisesti. Se taas merkitsee uusien neliöiden niistämistä palestiinalaisten valtiokuvitelmasta.
Vaikka Gazan evakuointi on laitaoikeistolle sula mahdottomuus, Sharonilla oli vielä keskiviikkona täpärä enemmistö hallituksessaan. Maassa onkin spekuloitu kansanäänestyksen järjestämisellä sekä hallituspohjan muutoksella. Tulisiko Shimon Peresin vetämä työväenpuolue Kansallisen uskontopuolueen tilalle?
Yleisen käsityksen mukaan juuri Sharon lienee ainoa, jolla olisi halutessaan voimaa ja mahdollisuus yrittää.