Tilaajille

Vain puut puut­tu­vat – Oulun pää­kir­jas­tos­ta löy­ty­vät lähes kaikki samat pal­ve­lut kuin ko­hu­tus­ta Hel­sin­gin Oodista

Vuonna 1982 käyttöönotetun kirjastorakennuksen sisätiloissa on vuosien varrella tehty pientä fiksausta. Seiniä on kaadettu ja erityisesti yhteistiloja lisätty.

Kuten Oodikin, Oulun pääkirjasto rakennettiin kaupungin paraatipaikalle, minne piti suunnitelmien mukaan tulla Oulun monumentaalikeskusta. Kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhu kertoo vajaat vuosi sitten avatun Laituri-tilan olevan hyvin suosittu. Taustalla näkyy osa Valveen sanataideryhmän Saareen-teoksesta. Oulussa tehdään vuosittain lähes kaksi miljoonaa kirjastokäyntiä. Kirjastojen päätehtävä on yhä kirjojen lainaaminen, mutta niiden palvelut monipuolistuvat koko ajan. Pääkirjaston ikkunoita lisättiin vuonna 2013 tehdyn remontin yhteydessä. Nyt ikkunaseinä on rakennuksen suunnittelijoiden alkuperäisen idean mukainen. Oulun kirjastoissa järjestettiin viime vuonna yli 1 100 erilaista tilaisuutta. Lastenosaston Satusopen seinämaalaukset ovat kuvittaja Anna-Sofia Vuorisen käsialaa. Lukiolaiset Pinja Sipovaara (vas.) ja Roosa Hirvaskoski tykkäävät tehdä koulutöitä nuortenosastolla.
Kuten Oodikin, Oulun pääkirjasto rakennettiin kaupungin paraatipaikalle, minne piti suunnitelmien mukaan tulla Oulun monumentaalikeskusta.
Kuten Oodikin, Oulun pääkirjasto rakennettiin kaupungin paraatipaikalle, minne piti suunnitelmien mukaan tulla Oulun monumentaalikeskusta.
Kuva: Kontiainen Jarmo

Vuonna 1982 käyttöönotetun kirjastorakennuksen sisätiloissa on vuosien varrella tehty pientä fiksausta. Seiniä on kaadettu ja erityisesti yhteistiloja lisätty. Tilaa tarvittaisiin kuitenkin lisää.

Helsingin uusi Keskustakirjasto Oodi sijaitsee kaupungin paraatipaikalla ja osoittautui jo heti avajaisten jälkeen vetonaulaksi ja nähtävyydeksi. Huippumodernia ”tulevaisuuden kirjastoa” käydään ihailemassa eri puolilta Suomea ja ulkomailta saakka.

Oodi on arkkitehtuuriltaan hulppea monitoimitalo, jonka eri kerroksissa on erilaisia palveluita, osa kirjaston omia, osa yhteistyökumppanien tuottamia.