Tiedotusvälineet laidasta laitaan polttavat paljon ruutia tammikuun presidentinvaaleihin. Mielipidetiedusteluja tehdään, ehdokkaita tentitään ja seurataan vaalikentille. Kaikki ehdokkaat saavat roppakaupalla julkisuutta.
Pelin henkeen kuuluu, että median kuuluu panna lujille ehdokkaita, jotka puolestaan tekevät kaikkensa vakuuttaakseen äänestäjät ja välttääkseen virheet. Yleisesti ottaen suomalaiset viestimet kohtelevat politiikan ja talouden isokenkäisiä yhä liian pehmein ottein.
Tätä taustaa vasten Yleisradion A-pisteen kolmesta pääehdokkaasta tekemät silottelemattomat luonnekuvat edustavat tv:ssä uudentyyppistä journalismia, joka vaatii katsojilta totuttelua. Ohjelmien ammattieettisesti pulmallisin puoli on ollut se, että käytetyt tietolähteet ovat ruotineet pääehdokkaiden persoonia nimettöminä, puskasta. Sen sijaan oma arvonsa on sillä, että kaikkia kolmea kohdeltiin samoilla kriteereillä, kuvia kumartamatta.
Journalismiin kuuluu kriittisyys sekä ihmisten ja asioiden kuvaus eri näkökulmista. Yhteiskunnan avainpaikoille pyrkiviä tulee käsitellä tiukasti, ja kyky sietää kritiikkiä on yksi johtajuuden mittari.
Kun uusia työtapoja otetaan käyttöön, tapahtuu usein ylilyöntejä. Niin kävi nytkin. Presidentinvaaleissa valitaan henkilö kansakunnan kaapin päälle, eikä muutama kriittinen ohjelma merkitse valtavassa vaalijulkisuudessa enempää kuin pisara meressä. Jos tavoitellun työn kannalta olennaisia luurankoja löytyy, niistä on kerrottava. Vähäpätöistä ei ole tietää esimerkiksi sitä, miten ehdokkaat ovat suhtautuneet alaisiinsa. Heille tarjoutuu yhä paljon tilaisuuksia vastata arvosteluun.