Ylen tv-uutiset kävi viime viikonloppuna pohjoissavolaisessa Kaavin kunnassa. Siellä äänestysinto oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Manner-Suomen heikointa. Vain vajaat 60 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla.
Ovatko maan tai maakunnan asiat paikkakuntalaisten mielestä niin hyvällä tolalla, ettei uurnille ole tarvetta lähteä?
Ei ainakaan jutussa haastateltujen henkilöiden mielestä. Päinvastoin vanhustenhoidon tilaa moitittiin kehnoksi, nykyistä hallitusta soimattiin virheistä, eikä leipäkään ”ollut pidemmäksi tullut".
Ja johtopäätöksenä oli, että äänestämään ei taideta mennä.
Paatunut tapaäänestäjä hätkähti. Jos maailma kolhii äänestäjää ja tämän kotiseutua, niin eikö juuri silloin pidä lähteä uurnille tekemään muutosta.
No, näinhän se ei mene. Innokkaimmin meillä äänestävät ne, joilla asiat näyttävän olevan valmiiksi mallillaan. Maan korkein äänestysprosentti, 84,7, mitattiin neljä vuotta sitten Kauniaisissa, jossa tulotaso on ylivoimaisesti maan korkein – eli leipä sekä pitkä että leveä.
Kauniaisten ohelle korkeimpia lukemia mitattiin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, jossa ihmiset tutkitusti ovat keskimääräistä tyytyväisempiä elämäänsä.
Nytkin käsillä olevissa vaaleissa todennäköisesti kolmea äänioikeutettua kymmenestä ei nähdä uurnilla. Runsas miljoona ei välitä tulla kuulluksi. Heidän äänillään voisi heilauttaa vaalien tuloksen ylösalaisin.
Äänestämättömyyteen on tietysti monia syitä. Joku sanoo, ettei seuraa politiikkaa eikä tunne ehdokkaita niin hyvin, että voisi äänestää.
Tai jos seuraakin, niin kaikki poliitikot tuntuvat pyrkyreiltä ja oman edun tavoittelijoilta, joille ei haluta osoittaa tukea vaan keskisormea.
Oma lukunsa on snobistinen perustelu, jonka mukaan äänestäminen merkitsee tuenilmaisua pakkovaltaa kansalaista kohtaan käyttävälle valtiolle. Äänestämättä jättäminen osoittaisi siten vapautta ja riippumattomuutta tästä mädästä instituutiosta.
Ja on tietysti satunnaisia syitä siihen, miksi äänestämään ei vain päästä.
Aika monella uurnilta jäämisen syynä lienee pettymys ja epäusko. Puuttuu luottamus siihen, että äänensä antamalla voisi oikeasti vaikuttaa. On ehkä joskus käyty uurnilla, eikä mikään ole muuttunut.
Ei sinänsä ihme, jos kansalaisen usko välillä horjuu. Vaikka höveleistä vaalilupauksista kerta kerran jälkeen varoitellaan sekä poliitikkoja että äänestäjiä, niin jossain vaiheessa kampanjaa monen ehdokkaan ja puolueen mopo lähtee käsistä.
Luvataan sellaista, mitä ei ole mahdollista pitää. Näin esimerkiksi Kalevan vaalipuheissakin.
Äänestäjän muisti on kuitenkin pitempi kuin se usein mainittu kolme kuukautta. Se on monella vähintään neljän vuoden mittainen.
Takavuosina erityisesti nuoria houkuteltiin uurnille kampanjalla ”Vain mäntti jättää äänestämättä”. Nyt samanlainen iskulause johtaisi todennäköisesti kanteluihin eduskunnan oikeusasiamiehelle ja mainonnan eettiseen neuvostoon.
Äänestämättömyys ei kerro mänttiydestä. Ehkä silti on lupa kuuluttaa avointa pohdintaa siitä, miten kansalainen voi vaikuttaa omiin ja maan asioihin.
Pohjalla on kuitenkin se perusasia, että tehokkaampia ja samalla helppoja tapoja vaikuttaa kuin äänestäminen on vaikea löytää.
Kauniaisten pääomasijoittajalla ja syrjäkunnan kulkijalla on kummallakin käytettävissä yksi ääni. Äänestyskopissa yhteiskunta on tasa-arvoisimmillaan.