Ulkoministeriöön kohdistunut vakoilutapaus yllätti laajuudellaan, mutta tuskin muuten. Suomi ei ole unelias peräkylä, joka elää sivussa muun maailman menosta.
Suomessa on tällä viikolla paljastunut historian suurin vakoilutapaus. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kertoi torstaina ulkoministeriön joutuneen järjestelmällisen urkinnan kohteeksi.
Ulkomainen tunkeutuja – heitä voi olla useampiakin – on pitänyt hallussaan ilmeisesti vuosien ajan ulkoministeriön sisäistä ja siten ulkopuoliselta käytöltä periaatteessa täysin suojattua tietoverkkoa.
Toimintatapa ja verkossa tietoja varastaneen ohjelman rakenne viittaavat siihen, että taustalla on valtiollinen toimija.
Vähäisillä resursseilla näin laajaa ja näin kauan salassa pysyvää vakoilua ei voi harjoittaa. Takana on oltava rahaa ja osaamista.
Ensivaiheessa epäilyt ovat kohdistuneet Kiinan ja Venäjän tiedusteluelimiin, mutta varmuutta saati todisteita ei ole.
Kuluvan vuoden aikana on tullut inhorealistisesti ilmi, kuinka laajaa ja systemaattista verkkovakoilu todellisuudessa on.
Kaikki alkoi kesäkuussa, kun Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle sekä kansalliselle turvallisuuspalvelu NSA:lle työskennellyt Edward Snowden vuoti tietoja vakoilusta julkisuuteen.
Paljastusten perusteella on ilmiselvää, että suuret valtiot vakoilevat tietoliikennettä niin paljon kuin rahkeissa on varaa ja että urkintatoiminta ulottuu yksittäisten poliitikkojen puheluihin saakka.
Toiminnassa ei ole kyselty kohteliaisuuden tai kumppanuuden perään. Liittolaismaatkaan eivät ole suojassa toistensa verkkovakoilukoneistoilta.
Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry myönsi perjantaina, että amerikkalaisten urkintaohjelma on mennyt joissakin tapauksissa liian pitkälle. Huomio Kerryn lausunnossa kannattaa kiinnittää sanamuotoon. Hän ei tuominnut itse vakoilutoimintaa vaan muutaman yli-innokkuudesta johtuneen ylilyönnin. Tietoverkkojen seuraaminen jatkuu eikä muuksi muutu.
Kansainvälinen vakoilu, urkinta ja muu varjoissa tapahtuva tiedustelutoiminta eivät menneet manan majoille kylmän sodan mukana 1990-luvun alussa, vaikka moni taisi niin jo kuvitella.
Ulkoministeriöön kohdistunut vakoilutapaus osoittaa, että Suomi ei ole unelias peräkylä, jossa voi ihmetellä muun maailman menoa sinisin silmin.
Vakoilun laajuus ulkoministeriössä oli yllätys, mutta mikään muu ei. Oli vain ajan kysymys, milloin vakoiluvyyhden kiertyminen myös Suomen ympärille paljastuu.
EU:n jäsenmaana Suomi kiinnostaa ulkomaisia tiedustelupalveluita. Suomen kautta kulkee tietoa esimerkiksi EU:n toimintatavoista ja suunnitelmista.
Suojelupoliisin uudistuksen yhteydessä pitää ottaa huomioon maailman muuttuminen. Vakoilu tapahtuu yhä enemmän teknisin välinein tietoverkoissa maan rajojen ulkopuolella.
Supolla tiedetään olevan haluja kehittää toimintaansa nykyaikaisen tiedustelupalvelun suuntaan. Supo voisi tiedustella ulkomailla ja käyttää uusia tiedonhankintamenetelmiä. Niin tekevät muutkin.