Odotushuoneessa tunnen jo juurten rutinan lääkärin kiskoessa hampaat ulos yksitellen. Käteni puristuvat käsinojien ympärille. Henkilökunta rupattelee mukavia ohikulkijoiden kanssa. Ohitse pyyhältävä hoitaja hyräilee iloisesti. Rauhoittaako vai kauhistuttaako tämä?
Ikuisuuden jälkeen hoitohuoneen ovi aukeaa ja hymyilevä mies kutsuu sisään. Hän on hammaslääkäri Keijo Alaniska, ja hän tulee tuntemaan pelkoni.
"Hammashoitopelon korjaaminen on pitkä prosessi, jossa edetään potilaan ehdoilla. Rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä, lyhyin askelin, pyritään totuttamaan pelkäävä potilas tilanteeseen", lääkäri kertoo.
Entäpä jos tahdon nuijanukutuksen, jotta saan virottuani paeta yöhön paikattuine hampaineni?
"Joskus nukutus on ainoa vaihtoehto. Nukutukseen liittyy omat riskinsä, eikä se opeta pelosta pois. Jos seuraavaan hammaslääkärikäyntiin kuluu vuosikausia, olemme lähtöpisteessä", Alaniska valaisee.
Hoitokeinoja on lukuisia, jokaiselle löytynee sopiva. Kuten rohkaisuryyppy?
Keijo naurahtaa sydämellisesti.
"Joitakin se voi tietysti auttaa, mutta toivomukseni lääkärinä olisi, että mieluummin ei. Alkoholi saattaa aiheuttaa ongelmia joidenkin aineiden kanssa, ja liika rohkaisu tekee hoidon mahdottomaksi."
Asetun sähkö... siis hoitotuoliin. Lääkäri keskittyy työhönsä. Silti rauhoittunut oloni vaihtuu kauhuksi. Pelkkä peili ikenissäni kauhistuttaa.
Tarkastus on onneksi pian ohi, ja Keijo tiedustelee, miltä tuntui. En voi valehdella. Hirveältä. Tietenkin.
Sovimme uuden tapaamisen muutaman päivän päähän, jolloin ennen hoitoa nautiskelen pari pientä, sievää, rauhoittavaa pilleriä. Kuulostaa hyvältä.
Hoitopäivän aamuna tunnen oloni rauhalliseksi: Normaalista jännityksestä ei ole tietoakaan. Vastaanotolla hymyilevä hoitaja tarjoilee annokseni. Rauhoittavat ovat uutta minulle, joten jään odottamaan uteliaana.
Hetken kuluttua rakennuksen palovaroitin pärähtää soimaan. Säikähdän äkillistä ääntä, mutta rauhoitun, kun tiedän, että kyseessä testi. Puolen tunnin kuluttua sama toistuu, enkä reagoi kovaan ääneen kuin katsetta kohottamalla. Lääke on vaikuttanut. Olen valmis hoitoon.
Kuinka ollakaan, hoitopenkki onkin aika jees. Laskeutuminen ei aiheuta normaalia pakokauhun tunnetta. Oikeastaan kaikki ympärillä tapahtuva on minulle ok. Kaikki käy, kaikki on hyvin.
Koko hoito tuntuu olevan ohi ennen kuin se alkoikaan. Olen hämmentynyt ja hyväntuulinen - siinäkö se oli? Sovimme uuden ajan viikon päähän, ja kyllä - jopa odotan sitä!
Otankin kunnian julistaa ilosanomaa: Pelossa elävät kautta maan, älkää peljätkö! Hoitakaa hommanne nyt, niin syötte pihvejä vielä kiikkustuolissakin! Ei se satu!