Tavis ei tiedä korkeimmasta oikeudesta paljon mitään. Hänelle olisi työlästä mainita nimeltä yhtäkään sen 19:stä jäsenestä tai tunnistaa heitä kuvista.
Tai olisi ollut vielä pari viikkoa sitten. Sen jälkeen tutuksi on tullut ainakin korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo.
Syy kaapista tuloon on se poikkeustilanne, joka on sukeutunut yksityisten parkkiyhtiöiden sakotusoikeutta koskevasta kiistasta.
Korkein oikeus on Suomen lakien tulkitsijana mahtava vallankäyttäjä. KKO:n käsittelyynsä ottamien tapausten ratkaisut ovat monesti ennakkotapauksia, joiden mukaan tuomioita sitten jaetaan. KKO valitsee käytännössä itse jäsenensä.
Suomessa on pidetty perinteisesti tiukasti kiinni klassisesta vallan kolmijaosta lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan.
On totuttu siihen, että eduskunta säätää lait, hallitus valmistelee ja panee ne toimeen ja oikeuslaitos tuomitsee niiden perusteella.
On totuttu siihen, että poliitikot kommentoivat harvoin oikeuslaitoksen ratkaisuja ja että oikeuslaitos ei osallistu poliittiseen keskusteluun.
Parkkisota on poikkeus. Se sai alkunsa, kun KKO linjasi 2010, että yksityisillä on oikeus periä valvontamaksua väärinpysäköinnistä yksityisalueilla.
Ratkaisun jopa KKO:n sisällä nostamaa eripuraa kuvaa, että kolme oikeusneuvosta kannatti ja kaksi vastusti sitä. Alioikeudet olivat eri mieltä kuin KKO.
Kiistan kohde on proosallinen. Helsinkiläismies pysäköi henkilöautonsa Helsingin Jakomäentie 6 f:n rakennuksen D portaan eteen yhdeksän kertaa. Alueen pysäköintiä valvoo hollantilaisomistuksessa oleva ParkCom. Valvontamaksuksi väärinpysäköinnistä oli ilmoitettu
40 euroa. Sakkoja kertyi siten 360 euroa.
Kiista huipentui, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta kaatoi yksimielisesti oikeusministeriön KKO:n päätökseen nojanneen lakiesityksen, joka olisi sallinut yksityiset parkkisakot.
Koskelo ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) ovat ajautuneet sapekkaaseen suukopuun. Koskelo epäili häijysti Yleisradion haastattelussa, että valiokunnalla olisi ollut liikaa vaikeita asioita pöydällään.
Koskelon nimittänyt presidentti Tarja Halonen asettui tukemaan tämän puheoikeutta. Emeritusprofessori Jukka Kemppinen näytti taas Koskelolle ovea. Professori Tuomas Ojanen katsoi Helsingin Sanomissa, että olisi ollut parasta, jos Koskelo olisi pitänyt "mölyt mahassaan". Suivaantunut Sasi jatkoi HS:ssä, että Halosen ulostulon jälkeen puuttuvat enää EU-komission puheenjohtajan ja YK:n pääsihteerin kannanotot.
Vaikka tällainen sananrieska tuntuu äkkiseltään enemmän tai vähemmän normaalilta julkiselta keskustelulta, valtainstituutioiden kesken käytynä se on aivan poikkeuksellista.
Tilanne on hankala sikälikin, että kansalaiset eivät tiedä, onko yksityisen parkkiyhtiön räppäämä valvontamaksu maksettava. Jos ei maksa, seuraako siitä perintäyhtiön karhukirje ja kenties merkintä luottotietoihin?
Ainakin Helsingissä parkkimopo on karannut käsistä pahimman kerran. Siellä parkkiyhtiöt ovat levittäneet levittäneet reviirejään omavaltaisesti jopa puistoihin. Voi kysyä, eikö korkeimmassa oikeudessa osattu ennakoida sitä, mihin tällainen ennakkopäätös voi johtaa.
Oikeusvaltiossa moinen ristiriitatilanne on vakava ja johtaa pahimmillaan mielivaltaan. Perustuslakivaliokunta, perustuslain ylin tulkki, katsoo sakotusoikeuden olevan vain viranomaiselle kuuluvaa huomattavaa hallinnollista valtaa. Korkein oikeusistuin on eri mieltä mieltä.
Lopun perin kysymys on siitä, kumpi määrää kaapin paikan, perustuslakivaliokunta vai KKO. Useimmat asiantuntijat ovat asettuneet valiokunnan puolelle. Koskelo on saanut tukea vain Haloselta.
Railakas keskustelu on sinänsä paikallaan. Siitä ei pitäisi silti olla epäselvyyttä, että jos ristiriitoja tulee, on elettävä perustuslakivaliokunnan eikä KKO:n tulkintojen mukaan.