Esa Sariola: Miehelle kuuluu kaikki. Otava 2003.
Monet Esa Sariolan romaanien nimistä ovat petollisia: Rakas ystävä, Yhtä suurta perhettä, Luota minuun. Uusin, Sariolan kahdeksas teos Miehelle kuuluu kaikki seuraa näitä jälkiä.
Romaani kertoo ikuisesta olemassaolon taistelusta. Juonen tasolla se tässä on miesten ja naisten välinen, mutta loppujen lopuksi on kyse kaikkien pelistä kaikkia vastaan. Kehenkään ei ole luottamista. "Vielä minä tämän maksatan" on tarinassa useamman kuin yhden henkilön mielessä.
Miehelle kuuluu kaikki on miehille tarkoitettu "digitaalisen ihmissuhdemakasiinin" sisältötuotantoprojekti, jonka Mapping the Mind -yhtiön miehet pistävät pystyyn pärjätäkseen naisille. Naisia ei projektiin oteta, "kun ne eivät ole miehiä". Romaani on oikeastaan pitkä kirje, jonka Hannu Liesu, yksi firman päälliköistä kirjoittaa esimiehelleen projektin karattua käsistä.
Projektilla halutaan antaa miehille naisten käyttöohjeet. Tarkoitus on murtaa naisten yksinoikeus tunteista puhumiseen, mutta naisvastaisuuteen sortumatta: "Naiset on ihania ja naiset on kamalia. Se pitää muistaa. Kaksikymppisinä ne haluaa miellyttää miestä minkä taitaa, kolmekymppisinä ne rakentaa kotia ja nelikymppisinä ne alkaa haastaa riitaa. Viisissäkymmenissä niille ei kelpaa enää mikään."
Vaikka romaani on satiiri, jossa useimmat saavat turpiin, se myös oirehtii aikaa. Taina Kinnunen käsitteli äskettäin asiaa kolumnissa Missä on miesten kapina? (Kaleva 23.8.).
Romaanissa on sellaisia repliikkejä kuin "naiset alistaa miehiä" ja "naiset eivät ole oikeita ihmisiä", mutta ne ovat fiktiivisten henkilöiden teesejä, eivät teoksen perusajatus. Firman miehet kokevat olevansa oman asiansa tuntemattomia sotilaita; Väinö Linnan teokseen tarinassa suoraan viitataankin.
Jotakin samaa Sariolan romaanissa on kuin Kari Hotakaisen Juoksuhaudantiessä. Pääkertoja ja romaaninpituisen "kirjeen" kirjoittaja Liesu on mielestään pehmomies ja vastahakoisesti mukana projektissa. Liesulla on yksi romaanin neljästä miehisestä näkökulmasta. Saman verran on variaatiota heidän roolikäsityksissään.
Sukupuolten roolipelin pohdiskelu miehen kannalta on tullut nykykirjallisuuteen vasta naisnäkökulman jälkeen, mutta koko ajan vahvistuen. Ensimmäisenä tulee mieleen Matti Mäkelän teokset, joista uusimpana tämänsyksyinen pakinakokoelma Synnynnäinen lähestymiskielto. Pari vuotta sitten ilmestyneet Jörn Donnerin romaani Petollinen sydän ja Fredrik Långin romaani Kärsivä miesei rakastu käsittelevät myös sukupuolten valtasuhteita miehen tuskien kannalta.
Anja Snellmanin 90-luvun kohuteos Pelon maantiede tuntuu ilman muuta asettuvan Sariolan romaanin vastapariksi, mutta vastakkaisuus ja samuus ovat näennäisiä. Sariola, toiselta ammatiltaan psykologi, on rakentanut romaaniinsa pohjan, jonka alla on toinen pohja ja "salalokero". Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Miehelle kuuluu kaikki ei osoittele syytellen naista sen kummemmin kuin miestä. Niin yksioikoinen ei ironinen teos milloinkaan ole. Lukiessa on oltava tarkkana: mitä "valepohjan" alla piilee, jottei menisi helppoon. Romaanina Miehelle kuuluu kaikki on hiukan selostava ja siten ohut, mutta muuten rajuudessa piristävä.