Kansalaisaloite on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut asemansa osana demokratiaa. Siitä on tullut varsin tehokas tapa käsitellä asioita ja nostaa niitä päivänpoliittiseen keskusteluun. Aloitteilla on myös vaikutusta lainsäädäntöön, vaikka ne eivät sellaisenaan menisikään läpi.
Kansalaisaloite tuli pitkällisen perustuslain arvioinnin jälkeen mahdolliseksi maaliskuussa 2012. Sillä haluttiin luoda edustuksellisuuden ja äänestämisen rinnalle suorempi kansalaisvaikuttamisen keino.
Kansalaisaloitteella ihmiset voivat nostaa eduskunnan asialistalle ja käsittelyyn haluamiaan asioita, kunhan keräävät vaaditussa puolessa vuodessa 50 000 allekirjoitusta ehdotuksen taakse. Käytännössä se on 1,2 prosenttia äänestäjistä.
Kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kannalta on hyvä, että käsittelyyn pääsee ehdotuksia poliittisen järjestelmän ulkopuolelta tai asioita, joita puolueet niiden herkkyyden takia välttelevät.
Kansalaisaloite on lisäksi kohtalaisen nopea keino saada asia käsittelyyn, jos sille löytyy laajempaa kannatusta. Vastaavasti kiistakysymyksille saadaan nopeasti piste, jos hanke ei etene.
Tuorein eduskunnan käsittelyyn tullut kansalaisaloite koskee Suomen senioriliikkeen tekemää aloitetta työeläkeindeksin sitomisesta takaisin palkkaindeksiin.
Kyse on puolueille kiusallisesta asiasta, sillä eläkeläiset ovat vaikuttava äänestäjäryhmä. Toisessa vaakakupissa painaa sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja pelko pienten ikäluokkien kohtuuttomasta taakasta.
Verkkouutisten tekemän kyselyn mukaan eduskuntaryhmien puheenjohtajilla olisi valmiutta tarkastella kansalaisaloitteen toimivuutta. Kokoomuksessa ja kristillisdemokraateissa olisi muita enemmän valmiutta nostaa vaadittua allekirjoittajien määrää nykyisestä.
Eduskunnan käsittelyyn on tähän mennessä päässyt toistakymmentä kansalaisaloitetta, joista yksi, tasa-arvoista avioliittolakia koskeva aloite, on hyväksytty. Se tosin on ehtinyt saada vasta-aloitteen, jolla sukupuolineutraali avioliitto halutaan kumota ja palauttaa avioliitto ainoastaan miehen ja naisen väliseksi.
Juuri tässä tapauksessa näyttäytyy kansalaisaloitteen varjopuoli. Ehdotus saa nopeasti vastaehdotuksen, jolla edellinen asia halutaan kumota. Ongelmaa ei pidä kuitenkaan liioitella, sillä kansalaisaloitteiden kohtalosta päättävät lopulta kansanedustajat. Se, että eduskunnan on otettava aloite käsittelyynsä, ei merkitse sitä, että kaikki aloitteet hyväksyttäisiin.
Vaikka kansalaisaloitteita on tehtailtu sadoittain, eivät läheskään kaikki ole lähteneet lentoon, koska määräajassa ei ole tullut riittävästi allekirjoittajia. Osa aloitteista on merkitykseltään niin vähäisiä tai kosketta rajallista ryhmää, ettei niillä ole mahdollisuuksia.
Eduskuntaan asti kansalaisaloitteita on päätynyt varsin maltillinen määrä. Näin vähäisen kokemuksen perusteella ei pitäisi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, joilla vaikuttamismahdollisuuksia ryhdyttäisiin kaventamaan.
Pääkirjoitus