Yleisradion entinen kirjeenvaihtaja ja ulkomaantoimittaja Erkki Toivanen, 68, on hieman surullinen ja kiihtynytkin. Moskovassa surmatun toimittajan Anna Politkovskajan kohtalo on saanut myös hänet mietteliääksi.
"Hänen murhansa on hirvittävä osoitus Venäjän luisumisesta takaisin autoritaariseen systeemiin. Sananvapaus on asia, johon kaikki muut vapaudet ja oikeudet perustuvat. Ilman sitä ei ole olemassa ihmisoikeuksia tai kansalaisvapauksia", Erkki Toivanen sanoo.
"Jos ajatuksellinenkin sananvapaus riistetään, niin millään muulla vapaudella ei ole mitään merkitystä."
Erkki Toivanen tietää mistä puhuu. Hän ehti olla yli 40 vuotta kirjeenvaihtajana ensin Lontoossa ja myöhemmin Pariisissa, ennen kuin jäi eläkkeelle 2001.
Hän on aikaisemminkin ottanut kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin Euroopassa, ja katselee maailmanmenoa Lontoosta käsin, joka on ollut hänen kotikaupunkinsa kaikki nämä vuodet.
"Tapaushan ei ole Venäjällä ainutlaatuinen. Siksi eurooppalaisten valtioiden pitäisi viestittää, ettei Venäjällä ole oikeutta olla Euroopan neuvoston jäsen. Olemalla mukana, Venäjä loukkaa kaikkia niitä periaatteita, jolle neuvosto on perustettu."
"Mielipiteeni on jyrkkä, mutta minulla on venäläisiä ystäviä, jotka toivovat, että asialle tehtäisiin jotain. Reagoimattomuus on pahin karhunpalvelus ja vaikeneminen venäläisten pettämistä."
"Tämä tarkoittaa kannanottoja kaikkein korkeimmalta taholta. Valitettavasti poliittinen korrektius on mennyt niin pitkälle, että kannanottoja saa turhaan odottaa. Samoin lehdistömme on muuttunut laimeaksi, oli kysymys sitten suhteesta islamiin tai mihin tahansa."
"Jos Paavi menee sanomaan muutaman totuudensanan, niin siitä nousee hirveä haloo. Ikään kuin me emme voisi puhua historiastakaan rehellisesti", Toivanen kiteyttää.
Vaikka päivänpolttavissa kysymyksissäkin riittäisi pohdittavaa, on Toivanen kutsuttu rauhallisimmille vesille Ouluun. Hän tulee ammattikorkeakoulun Tradenomipäivien pääpuhujaksi ja yleisössä istuu liiketalouden opiskelijoita, joista yhä suurempi osa päätyy työskentelemään ulkomaille. "Aion tietysti puhua maailmantalouden kehittymisestä ja globalisaatiosta."
"Kaupankäynnissäkin suurimpia ongelmia ovat kulttuurierot ja niiden tunteminen. On tiedettävä, miten voi itseään ilmaista, oli kyseessä sitten talous-, poliittinen tai kaupallinen kulttuuri. Toiseksi on tunnettava kohdemaan käytös- ja kaupantekotavat."
"Sudenkuoppia on edessä paljon. Suomalaiset ovat tottuneet puhumaan suoraan, mutta Kiinassa tai Japanissa omien varmojen mielipiteiden ilmaiseminen on loukkaavaa. Lisäksi on ymmärrettävä, miksi he eivät koskaan osaa sanoa ei. Toisin sanoen, tieto valmistaa, mutta kantapään kautta opitaan", Toivanen sanoo.
Toivanen ei ole jäänyt eläkepäivinään toimettomaksi.
Hän tekee puhujamatkoja Lontoosta käsin useita kymmeniä vuodessa ja kirjoittaa artikkeleita sekä kolumneja eri lehtiin. Vuosi sitten ilmestyi hänen viimeisin kirjansa Eurooppalaisuuden rajoilla.
"Uusin kirjani on tekeillä. Olen jälleen syventymässä kulttuurihistoriaan, tällä kertaa sekä Suomen että Ranskan."
Erkki Toivanen Tradenomipäivien pääpuhujana OAMK:n kutsuvierastilaisuudessa tänään kello 14.30.