Lauri Tarastin toimikunta äänesti yksityiskohdista viime hetkiin asti. Oikeusministeri Tuija Braxilla on iso työ valmistella toimiva lakiesitys, sillä vaalirahauudistusten vesittymiseen ei ole varaa.
Lauri Tarastin vetämän puolue- ja vaalirahoitustoimikunnan työtä on viime kuukaudet odotettu kuin kuuta nousevaa. Kuutamo jäi toistaiseksi tulematta. Ehdotuksia työryhmä kyllä teki mutta jäi samalla kauas yksituumaisuudesta.
Ehkä konkreettisin seuraus toimikunnan työstä on, ettei enää voi toistaa Tarastin nimeä joka käänteessä. Sen sijasta ryhdytään hokemaan oikeusministeri Tuija Braxin nimeä, sillä hänen käsissään on lakiesityksen jatkovalmistelu.
Vaikka vastuuta on koko hallituksella, vihreällä ministerillä on tässä todellinen vaikuttamisen paikka. Asetelma on sikäli sopiva, että hallituspuolueista juuri vihreät ovat vähiten lianneet jalkojaan vaalirahoitusliemessä. Muiden puolueiden oikeusministerillä olisi ylimääräinen taakka harteillaan. Mutta Braxinkin suurena haasteena on saada tärkeä uudistus läpi kompastumatta yksityiskohtiin, joissa puolueiden intressit menevät ristiin.
Tarastin työryhmä äänesti ja muutti ehdotuksiaan vielä viimeiseen päivään asti. Vaikeimmassa asiassa eli kampanjakatossa hallituspuolueiden kannat menivät kahtia. Motiivitkin ovat helposti nähtävissä: rajoituksia vastustaneiden kokoomuksen ja RKP:n on yleensä ollut helpointa löytää rahakkaita tukijoita.
Mediamainontaa koskevien kulujen kontrolli on työlästä ja tulkinnallista etenkin, jos puolueet lähtevät etsimään huomionsaantikeinoja, jotka eivät olisi kampanjakaton alaista toimintaa. Silti koetun kohun valossa leikkuria voi perustella.
Erikoinen veto oli keskustan yritys kieltää televisiomainonta. Yhtä mediaa koskeviin kieltoihin ei ole mitään perusteita. Puolueiden ja ehdokkaiden pitää mahdollisen kampanjakaton sisällä saada käyttää rahansa mainontaan miten haluavat.
Selvää on, että puolue- ja vaalirahoituksen avoimuus on radikaalisti lisääntymässä. Kiistat koskivat käytännön ratkaisuja, eivät periaatteellista suurta linjaa. On kerta kaikkiaan tehtävä mahdottomaksi koetun piinallisen näytöksen toistuminen.
Tarastin toimikunnan kokoonpanolla - puolueiden edustajat lisättynä muutamalla asiantuntijalla - haettiin ehdotuksille laajaa poliittista pohjaa. Sellaista ei lopulta kattavasti saatu.
Tuloksena oli hyviä ideoita, kuten puoluelahjoitusrekisteri internetissä. Silti parempi tapa olisi voinut olla laatia ehdotus kokonaan asiantuntijatyöryhmässä, joka olisi päässyt pureutumaan juridiikkaan ja moraaliin ilman puoluepoliittisia lähtökohtia. Parlamentaarinen käsittely on joka tapauksessa jokaisen lakiesityksen edessä, ja poliittisen tasapainoilun huomioonottamisen olisi voinut suoraan jättää siihen vaiheeseen.
Nythän asiaa päsmäröi kolme puoluesihteeriä ja viisi nimekästä eri puolueiden kansanedustajaa. Keskustan ja kokoomuksen puoluesihteerit ovat olleet kaiken kohun keskellä, ja nyt he siis istuivat laatimassa ideoita puoluerahoituksen avaamisesta.
Puolueintresseistä katsoen ratkaisun voi ymmärtää, mutta lähtökohdan olisi pitänyt olla kansalaisten intresseissä. On vain niin, että Jarmo Korhonen ei juuri nyt ole uskottavin mahdollinen henkilö puhumaan puoluerahoituksen avoimuudesta ja moraalista.
Mutta tällä mennään. Tarastin työryhmän ehdotukset ovat selvä parannus nykytilanteeseen. Braxin edessä on nyt hänen ministeriuransa suurin haaste eli valmistella lakiesitys, joka aidosti vie puolue- ja vaalirahoituksen Suomessa nykyaikaan.