Syyria on ollut pitkään silmällä pidon alla. Sen on väitetty tukevan terroristeja, se käyttää voimaan perustuvaa suurta valtaa naapurimaassa Libanonissa ja sitä on epäilty joukkotuhoaseiden kehittelystä (sillä on taistelukaasuja).
Syyrian johdon on arveltu tulkitsevan saamaansa informaatiota vahvasti ideologisten lasien läpi (mikä ei ole tietenkään poikkeus tässä maailmassa). Se ei ole halunnut tunnustaa Lähi-idän nykyisiä realiteetteja.
Tietysti on totta, että Israel miehittää laittomasti Golanin kukkuloita.
On myös kysytty, kontrolloiko vuonna 2000 valtaan noussut presidentti Bashar al-Assad todella maataan. Eräs vastaus kuuluu, että edesmenneen isän, Hafez al-Assadin aikainen neuvonantajakaarti on yhä asemissa Damaskoksessa.
Uudistaja ja demokratisoija Basharin valtakautta on kuvattu ainakin länsimaisissa lähteissä ensimmäisen vuoden kuherruskuukauden jälkeen pettymykseksi.
Libanon ei ole ollut Syyrian silmissä milloinkaan suvereeni valtio. Beirutiin ei ole koskaan nimitetty syyrialaista suurlähettilästä. Pikemminkin se on aina kuulunut syyrialaisille, vähän samalla tavalla kuin Kuwait kuului aikoinaan Saddamin Husseinin johtamalle Irakille.
Libanon on myös Syyrialle iso taloudellinen lypsylehmä.
Syyria ja Iran alleviivasivat äskettäin 1980-luvulta periytyvän yhteistyönsä hyötyjä. Puhuttiin jopa "yhteisestä rintamasta", mikä kuulostaa ainakin amerikkalaisten korvissa selvältä provokaatiolta.
Al-Assad laski väärin myös silloin, kun hän arveli Saddamin kykenevän sotimaan amerikkalaisia vastaan huomattavasti pitempään kuin tapahtui. Syyria päästi vastarintamiehiä rajan yli Irakin puolelle.
Sittemmin pitkää autiomaarajaa on yritetty tukkia, minkä amerikkalaisetkin ovat myöntäneet. Mutta väitteitä Irakin vastarintataistelijoiden "tukikohdista" Syyrian puolella ja Saddamin rahojen käytöstä heidän pyhään sotaansa liikutellaan yhä.
Syyria ei ole myöskään sulkenut palestiinalaisten ääriryhmien toimistoja Damaskoksessa. Isä-Assadin aikana ne olivat painostuskeino Israelia vastaan, mutta tuskin ne ovat sitä enää.
LIsäksi Syyriaa on syytetty siitä, että se ei ole pannut suitsia Etelä-Libanonissa toimivalle Hizbollah-järjestölle. Se lienee kuitenkin vaikeata, ja sitä paitsi Hizbollahilla on erityislinkki Syyrian läpi Iraniin.
Kaikesta huolimatta Damaskos ilmoitti äskettäin, että se olisi valmis neuvottelemaan ilman ennakkoehtoja Israelin kanssa. Päämääränä olisi tietenkin Golanin palautus. Israelin nykyjohto ei näe ehdotuksessa mitään kiinnostavaa.
Euroopan unioni ja Yhdysvallat lähestyvät ongelmaa tyypillisesti eri tavoin.
EU on neuvotellut Syyrian kanssa jo pari vuotta assosiaatiosopimuksesta, jonka päämääränä on muun muassa (rajoitettu) vapaakauppa. (Unioni solmi assosiaatiosopimuksen viimeksi Egyptin kanssa.) Eteneminen edellyttää kuitenkin korrektia poliittista käytöstä sekä avaa dialogin yhteiskunnallisesta kehityksestä ja demokratiasta. Neuvottelut saattavat hidastua.
Suurista EU-maista Ranska on kääntänyt kelkkansa. Juuri Ranska oli yhdessä Yhdysvaltain kanssa aloitteellinen, kun YK:n turvallisuusneuvosto vaati syyrialaisjoukkojen lähtöä Libanonista. Ranska vahtinee omaa vaikutusvaltaansa Libanonissa.
Al-Assad puolestaan on yrittänyt satsata hyviin EU-suhteisiin.
Yhdysvaltain agendalla maa on noussut aina vain korkeammalle.Toistaiseksi pakotteita käyttää vain Yhdysvallat.