Flamencotanssikoulu Amanecerán
oppilasnäytös Mercado Flamenco Valveen isossa salissa sunnuntaina 17. 5. kello 16 ja 18.
Korkokengät paukkuvat vihaisesti lattiaan musiikin tahdissa. Ilme on tiukka ja keskittynyt. Tanssi pulppuaa tunnetta ja intohimoa.
Krista Saarasta kiehtoi flamencossa alkujaan nimenomaan tunne.
Saarasen 14-vuotiaana tv:stä näkemästä tanssiesityksestä välittynyt tunne oli niin voimakas, että se tuntui tunkevan vastaanottimesta läpi.
"Se oli niin villiä ja eläimellistä, tietysti myös taitavaa ja teknistä, mutta kyllä se tunne tuli sieltä ensimmäisenä. Ajattelin, että tuota minäkin haluan kokeilla."
Saaranen oli kuitenkin sen verran ujo, että kesti kaksi vuotta ennen kuin hän sai patistettua itsensä tanssitunneille. Niin vaikealta flamenco vaikutti. Ja vaikeaa se aluksi olikin. Ainoastaan sinnikkyys piti huolen siitä, että tanssikengät eivät missään vaiheessa päässeet hautautumaan kaapin perukoille.
"Haasteellisuus tuntui välillä piinaavalta. Kun olen oppilaitteni kanssa puhunut, heillä on sama juttu. Joku oppilas sanoi, että tämä on kuin hankala parisuhde. Sellainen viha-rakkaussuhde."
Tätä nykyä flamenco on Saaraselle työ, elämäntapa ja intohimo. Työksi se alkoi muuttua muutaman vuoden harrastamisen jälkeen tarjottujen satunnaisten opetuskeikkojen myötä.
Käänteentekevintä Saarasen uralla oli kuitenkin se, kun hän ja oululainen flamencolaulaja Anna Murtola lähtivät Granadaan Espanjaan flamenco-oppiin vuonna 2005. Samalla Saaranen otti etäisyyttä asioihin ja mietti, mitä oikeasti halusi tehdä flamencon saralla. Mielessä pyöri ajatus omasta yksityisestä tanssikoulusta.
"Siellä tein päätöksen, mutta ajattelin, että en minä voi tästä yhtäkkiä mitään koulua lähteä perustamaan, kun en tiedä yrittäjyydestä mitään. Niinpä suoritin ensin yrittäjän ammattitutkinnon."
Flamencotanssikoulu Amanecerá aloitti toimintansa vuonna 2006.
Granada ei ollut otollisin kohde oppia janoavalle flamencoharrastajalle. Turistiflamencoa kyllä riitti, mutta oikea flamenco oli kiven alla.
Reissun kohokohtia oli tapahtuma, jossa flamencokoulut ja paikalliset tähdet esittäytyivät. Eräässä esityksessä oli lavalla naisia, joista osa istui tuolissa ja koputti jaloilla rytmiä. Naisten olemus teki lähtemättömän vaikutuksen.
"Siellä oli myös sellaisia ryhmiä, jotka eivät olleet välttämättä niin kauaa harrastaneet, mutta niissäkin oppilaat olivat täysillä mukana. Mitään ei jätetty puolivillaiseksi. Se oli niin aitoa omana itsenä olemista", Saaranen ihastelee.
Sittemmin Saaranen ja Murtola ovat kolunneet enemmänkin flamencon synnyinsijoilla Andalusiassa. Viime kesänä ystävykset piipahtivat Sevillassa.
"Olimme Granadassa puoli vuotta ja Sevillassa vain kuukauden, mutta silti Sevilla jäi paremmin ihon alle. Siellä flamenco ei ollut niin kiven alla, musiikkia kuuli kaduilla. Kaiken lisäksi löysin sieltä aivan mahtavan ja karismaattisen opettajan."
Saaranen lähti Sevillaan sillä asenteella, että hän etsii itselleen miesopettajan. Hän halusi oppia kunnollista jalkatekniikkaa ja tiukkaa mentaliteettia, todellista machoilua. Sevillassa asuva helsinkiläistanssija Kati Vyyryläinen kuitenkin käänsi oululaisen pään.
"Hän sanoi, että et sinä mitään miestanssijaa tarvitse. Lähdet Juana Amayalle. Hän pesee miehet mennen tullen."
Kun Saaranen asteli Juana Amayan pieneen, hieman toistakymmentä tanssijaa vetävään tanssisaliin, häntä odotti mieluisa yllätys. Salin seiniä nimittäin koristivat hänen suurta esikuvaansa Carmen Amayaa esittävät julisteet.
"Olin kuin olisin tullut flamencon seitsemänteen taivaaseen, kun näin legendan kasvot seinällä", Saaranen muistelee.
"Carmen Amayaa sanottiin tulikenkäiseksi mustalaiseksi, joka räjäyttää maan altaan. Mitä olen videopätkiä nähnyt, niin hän tosiaan oli sellainen täti. Hän uudisti koputukset flamencoon. Hän oli oikeasti machojen macho."
Myös Juana Amayan olemus ja ammattitaito tekivät Saaraseen vaikutuksen. Samaiseen oppiin mieli halajaa tulevaisuudessakin.
"Minusta tuntuu, että Sevillaan on vielä reissuja tehtävä. Minulla on aivan kauhea ikävä sinne."