Suomalaisten asenne venäläisiin on hätkähdyttävän kielteinen. Asialle löytyy monia selityksiä, mutta silti tuoreen kyselyn tulos antaa ajattelemisen aihetta naapurisuhteiden kannalta.
Maanantaina julkistettu laaja kansainvälinen mielipidetutkimus on herättänyt Suomessa laajaa huomiota ja antanut jopa presidentti Tarja Haloselle aiheen kommentoida sitä. Suomalaisten asenteet Venäjään poikkesivat selkeästi tutkimuksen yleislinjasta. Jopa 62 prosenttia suomalaisista asennoituu erittäin tai melko kielteisesti Venäjään.
Asennoituminen Venäjään oli Suomea nihkeämpää vain Kosovossa, jossa Venäjä on tukenut albaanien verivihollisia serbejä. Edes ennen Neuvostoliittoon kuuluneissa tai sen alistamissa maissa ei venäläisistä ajatella läheskään näin kielteisesti, saati muualla.
Suomalaisten kielteinen asenne ei kohdistu vain Venäjään. Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti myös amerikkalaisiin. Jos Ruotsi olisi ollut kohteena kyselyssä, sekään ei ehkä olisi saanut korkeita arvosanoja. Suomalaisille tuntuu ylipäätänsä olevan vaikeaa ajatella myönteisesti ulkomaista ja ulkomaalaisista, mitä on pakko pitää jonkinlaisena pulmana. Eihän siitä tule mitään, jos ajattelua ja kanssakäymistä muiden kanssa leimaa heti kielteisyys.
Mutta Venäjää koskeviin lukemiin on kuitenkin pakko hakea muitakin selityksiä, ja niitä löytyy historiasta ja maantiedosta. Pieni kansa suuren kyljessä suhtautuu usein varauksella naapuriinsa, eikä Suomi ole siinä poikkeus. Lisää väriä tulee historiasta. Juuri kyselyn tekoaikaan kesällä oli Suomessa näyttävästi muisteltu jatkosodan ratkaisevia torjuntataisteluita 60 vuotta sitten, ja Neuvostoliiton silloiset aikeet Suomen alistamiseksi olivat päällimmäisinä mielessä.
Lisäksi ei pääse mihinkään siitä, että monen kansalaisen mielessä Venäjän ja Suomen suhteiden välissä - kirjaimellisesti - on yksi kysymys yli muiden: Karjala. On vaikea arvioida, paljonko myös nykypolvia hiertää se, että ennen kukoistaneet alueet ovat nyt pääsääntöisesti rappiolla ja häväistyinä.
Suomalaisten suhde Venäjään on hyvin moniulotteinen. Nykyään liikenne rajan yli on vilkasta, kauppa kasvaa, eikä poliittista tai sotilaallista uhkaa ole. Pietarin upeat kulttuurielämykset ovat vain kivenheiton päässä, ja moni on yksilötasolla huomannut, että venäläinen ja suomalainen mentaliteetti ovat lähellä toisiaan.
Suhdetta Venäjään hämmentää myös se, että Venäjä näyttäytyy samaan aikaan ökyrikkaana ja rutiköyhänä maana. Itänaapurin valtavat kontrastit hämmentävät, asioiden hidas sujuminen turhauttaa, ja ilmeisesti myös Boris Jeltsinin karhumainen hahmo tuntui Venäjän johdossa helpommalta kuin kylmän tuntuinen Vladimir Putin.
Venäjästä voi nyky-Suomessa muodostaa mielipiteen vapaasti, ja nyt ehkä myös henkisesti puretaan neuvostoajan patoutumia. Mutta yksi on varmaa: naapuri on aina naapuri. Pahinta on, jos sitä ei edes haluta tuntea ja mielenkiinnon sijalle tulevat ennakkoluulot.
Suomen johdossa on syytä miettiä, onko järkevää mennä Venäjä-suhteissa jatkuvasti EU:n selän taakse. Tarvitaan myös hyvin hoidetut kahdenväliset suhteet. Kaikkea ei voi eikä ole järkevää hoitaa Brysselin kautta.
Toiseen suuntaan katsoen on vaikea edes kuvitella, millaisia tuntoja Venäjällä herätti tieto, että tshetsheeniterroristien internet-sivusto siirtyi TeliaSoneran palvelimen alle, josta se kuitenkin poistettiin nopeasti. Ei Suomessa itsesensuuria tarvita, mutta terve harkintakyky on aina paikallaan.