Vaih­to­eh­to­mu­sii­kin ta­pah­tu­ma siirtyy lä­hem­mäk­si Oulun kes­kus­taa – lauan­tain Pikipop ha­vit­te­lee nyt ur­baa­nia henkeä

Vaihtoehtomusiikin tapahtuma Pikipop järjestetään jo kuudennen kerran, tällä kertaa Rauhalan pihapiirissä, aivan Åströminpuiston liepeillä.

Pikipop on vakiinnuttanut paikkansa Oulun kesätapahtumissa. Festivaalia juhlitaan nyt kuudennen kerran.
Pikipop on vakiinnuttanut paikkansa Oulun kesätapahtumissa. Festivaalia juhlitaan nyt kuudennen kerran.
Kuva: Juuso Haarala

Vaihtoehtomusiikin tapahtuma Pikipop järjestetään jo kuudennen kerran, tällä kertaa Rauhalan pihapiirissä, aivan Åströminpuiston liepeillä.

– Vaikka Välivainion Tukikohta on ollut hyvä kasvualusta, tänä kesänä olemme halunneet loihtia tilaisuuteen hieman freesiä urbaanihenkeä, niin kaupungin sykettä kuin puistoympäristön visuaalista miellyttävyyttä ja raikkautta, kertoo tapahtumaa organisoivan yhdistyksen, Rotos ry:n puheenjohtaja Joonatan Hamari.

Pieneen, viidensadan kävijän tapahtumaan on valmistauduttu parinkymmenen hengen ydinsuunnittelupoppoon sekä lukuisten talkoolaisten voimin vapaaehtoispohjalta.

– Tätä tehdään rakkaudesta lajiin, Hamari luonnehtii.

Pikipopin lauantain esiintyjäkattaukseen on pyritty valitsemaan sellaisia artisteja ja yh­tyeitä, jotka muutoin keikkailevat Oulussa ainoastaan harvakseltaan, kuten Teksti-TV 666, Ursus Factory, Linkopii ja ruotsalainen Rob Coffinshaker.

– Joukossa on kevyen musiikin tekijöitä, joiden musiikki on viihdyttävää ja nautinnollista – vähemmän kaupallista, mutta taiteellisesti antavaa, Hamari kuvailee.

Vierailevien tähtien ohella mukana on pari kotikaupungin yhtyettä, Havut sekä Lauri Sukanen & Human Gunstore hakemassa paikallista nostetta.

Festivaalin esiintyjien tuttuun mutta myös ennen julkaisemattomaan materiaaliin on mahdollista tutustua UCT Tapesin tekemän Pikipop-kasetin avulla, jota myydään musiikkitapahtumassa rajattu erikoispainos.

– Koska musiikin lisäksi lähiruoka ja lähipanimot ovat aina olleet isossa osassa festivaalia, Rauhala tuntui luontevalta yhteistyökumppanilta, Hamari lisää.

Hamarin mukaan musiikkitapahtuman tausta-ajatuksena on tänä kesänä vaikuttanut vahva idea kaupunkikulttuurin kehittämisestä.

– Kohdeyleisönä ovat nuoret ja nuorekkaat aikuiset, ja keskeinen sijainti helpottaa paikalle pääsyä jalan, pyörällä tai julkisilla.

Pikipopia vertaillaan usein Hailuodossa järjestettävään Bättre Folkiin. Hamari myöntää, että suuremman kokoluokan tapahtuman siirtyminen heinäkuulle vaikutti myös Pikipopin ajankohdan myöhäistämiseen.

– Jossain vaiheessa myös Pikipopiin olisi hienoa liittää poikkitaiteellista sisältöä, kuten esimerkiksi kuvataidetta, tuomaan lisäarvoa festarikokemukseen. Pikipop on nyt vakiinnuttanut paikkansa ja profiloitunut viehkeänä ja söpönä festivaalina, emmekä halua kasvattaa siitä massatapahtumaa, mutta kuitenkin kehittää sitä monipuolisesti. Sitä ei tiedä, missä olemme taas tulevaisuudessa, Hamari vihjaa.

Pikipop on osa Oulun päivien ohjelmaa.

Festivaalin ennakkoklubi järjestetään perjantaina Snooker Timessa.