Mies, kitara ja stetson minimalistisen alt-kantrin ja roots-punkin tunnelmissa. Vai parille sadalle uskolliselle soittava Suomen hienoin indiepop-yhtye. Tai ehkä sittenkin valkoisiin haalareihin ja naamareihin sonnustautunut elektronista tanssimusiikkia työstävä kaksikko.
Kyllä - Provinssirock tarjoaa tänäkin vuonna monia mahdollisuuksia törmätä ennalta arvaamattomiin musiikkielämyksiin ja outoihin ilmiöihin. Näin siitäkin huolimatta, että takavuosien edistyksellisimmän rockfestivaalimme tämänkertainen esiintyjälista on tähtiartistein osalta pelottavan monotoninen.
Marilyn Mansonien ja Slipknotien päälavakokoisen metallinihilismin lomaan Jason Ringenbergin, Sister Flon ja Koneveljien kaltaiset nimet tuovat nautittavan tuulahduksen myyntilistojen muokkaaman yhtenäiskulttuurin ulottumattomista.
Provinssirock on alkanut suosia raskasta rockia saamansa yleisöpalautteen perusteella ja myös kesän kaksi muuta suurta rockfestivaalia, Ilosaarirock ja Ruisrock, luottavat metalliin.
Ohjelmistojen samankaltaistuessa hämmentyneitä ajatuksia synnyttäviin yllättäviin kokemuksiin törmää pienillä lavoilla festivaalipäivien alku- ja lopputunteina, jos silloinkaan. Provinssirockissa tämä vielä onnistuu, ja on hienoa viihtyä rockjuhlilla, jossa elämää on myös kaljatelttojen, Apulannan, Kotiteollisuuden ja Maija Vilkkumaan tuolla puolen.
Teatraalista oopperaheviä
Toki suuri festivaali tarvitsee suuria lavoja ja vieläkin suurempia tunteita. 27. Provinssirockin avauspäivän päätteeksi saatiin kokea aistit lamauttavaa pyrotekniikkaa ja suurilla estradeilla hiottua teatraalisuutta.
Niitä tarjosi suomalaisen rockviennin ykkösnimi ja kansallinen ylpeyden aihe Nightwish. Yhtyeen komiikan rajamailla kulkevasta oopperahevistä voi olla montaa mieltä, mutta keikkakunnoltaan Nightwish on Tarja Turusen johdolla lyömättömässä iskussa.
Juuri kun luulee mahtipontisuuden kaikkien mahdollisten ja mahdottomien tasojen tulleen esitellyiksi, Turunen siirtyy laulamaan yhä korkeampaa, tukat alkavat pyöriä ja komppiryhmä nykäisee silmään ylivaihteen. Lihaksi tullutta dramatiikkaa.
Muutama vuosi sitten Ville Valo katsoi asiakseen moittia norjalaisen Turbonegro-yhtyeen suomalaisia opetuslapsia, Turbojugendeja, ja siinä sivussa Turbojugend Oulua. Ehkä Villen olisi parempi keskittyä balladeihinsa ja silmiensä nättiin meikkaamiseen, sillä absoluuttinen Turbojugend-totuus kuultiin perjantaina Provinssirockissa suoraan Turbonegro-solistin, totaalisen rock-uroksen Hank von Helveten suusta.
"My body is a temple! And tonight I''m gonna tear it down!" karjui von Helvete Wasted Again kappaleessa, jonka hän omisti Turbojugend Oululle, kavereille, joilla ei von Helveten mukaan ole vettä vodkapulloissaan.
Siinä missä Turbonegron äijät näyttivät törkeiltä ja kuulostivat vaarallisilta, tanskalainen taiderock- ja falsettipoppoo Mew jätti päinvastaisen vaikutelman. 10 000 henkeä vetävän telttalavan hämärässä Mew oli myös visuaalisesti tyylikäs kokemus.
Perjantaina Provinssirockiin saapui noin 19 000 rockin ystävää. Lauantain yleisömäärä nousi yli 20 000:n.
