Mitä tekee yleensä hienon ja kunniakkaan uran tehnyt näyttelijätär? Kirjoittaa eläkepäivillään muistelmateoksen.
- Minä en ollut koskaan ajatellut muistelmien kokoamista - enhän minä osaa kirjoittaa, tokaisee Ruotsin valkokankaiden legenda, Ingmar Bergmanin luottonäyttelijätär Harriet Andersson.
Kun nuorempaa sukupolvea edustava toimittaja Jan Lumholdt (s. 1961) ehdotti muistelmateoksen kirjoittamista yhdessä, Andersson ei epäröinyt.
Lumholdt ja Andersson viettivät näyttelijättären kotona Tukholmassa runsaat 50 tuntia rupatellen näyttelijättären uran keskeisistä henkilöistä, kohokohdista ja tietenkin elokuvista. Syntyi haastattelumuotoinen teos, joka kirjaa muistiin Anderssonin uran kohokohtia.
Agnes, Karin, Petra...
Harriet Anderssonille (s. 1932) kuusi työntäyteistä vuosikymmentä ovat tuoneet mukanaan yli sata elokuvaroolia ja 50 teatteriesiintymistä.
Hänet muistetaan etenkin vahvojen naisten rooleista Bergman-filmeissä: syöpäsairaana Agnesina elokuvasta Kuiskauksia ja huutoja (1973), Karinina elokuvasta Kuin kuvastimessa (1961) ja Petrana elokuvasta Kesäyön hymyilyä (1955).
Andersson teki elokuvadebyyttinsä jo vuonna 1949, mutta varsinainen läpimurto tuli Bergmanin ja elokuvan Kesä Monikan kanssa (1952) myötä.
Vaikka Andersson myös seurusteli kolmisen vuotta Bergmanin kanssa, suomalaisille hän on etenkin Jörn Donnerin kumppani. Donner on omistanut elokuvansa Täällä alkaa seikkailu (1965) Harrietille.
Andersson puhuu Donnerista ihailevaan ja sympaattiseen sävyyn.
- Jörn antoi minulle valtavasti itseluottamusta. Hän ei koskaan ajatellut minun olevan tyhmä tai kyvytön ylittämään itseäni. Minusta tuli tuona aikana vähemmän ujo.
Yhteiselo ei kuitenkaan helpottanut työn tekemistä - päinvastoin, sillä Andersson kertoo Donnerin jopa pelänneen häntä kameroiden edessä.
- Sitä on töissä ja kotona kuin kaksi eri henkilöä. On aivan eri asia, millä lailla asiat ovat studion ulkopuolella. Etenkin Syyskuinen sunnuntai oli tiukkaa tehdä, sehän oli Jörnin ensimmäinen pitkä elokuva.
Eläkkeellä vuodesta 1993?
Andersson on periaatteessa ollut eläkkeellä jo vuodesta 1993, mutta käytännössä häntä on nähty vielä valkokankaallakin. Tuoreimpiin kuuluu sivurooli Lars von Trierin Dogvillessä (2003).
- Von Trier halusi osoitteeni pyytääkseni minua elokuvaansa. Se sopi minulle, sillä en halua tehdä enää isoja rooleja, Andersson kertoo.
Vielä 68-vuotiaana Andersson kuitenkin sai Ruotsissa ylistävät arviot kuolevan kirjailijattaren pääroolista Christina Olofsonin elokuvassa Happy End.
- En halua olla mikään vihainen akka tai vanhus, vaan se, mikä roolejani yhdistää, on yksinkertaisesti vahvan naisen luonnekuva, Andersson pohtii.
Nyt 74-vuotias Andersson ei ota esiintymisistä paineita.
- Matkustan edelleen paljon. Aina jossain päin maailmaa on Bergmanin retrospektiivi, näyttelijätär naurahtaa.
- Jatkan yhä myös rakasta harrastustani lukemista. Olen aina lukenut paljon, aina kolmi-, nelivuotiaasta lähtien. En pidä itseäni kuitenkaan intellektuellinäyttelijänä, joka antautuisi mielellään omien rooliensa syväanalyyseihin, näyttelijätär hymyilee.