Voimakkaiden kipulääkkeiden väärinkäyttö on lisääntynyt viime vuosina, kertoo Yle Uutiset.
Huumausainekuolemien taustalta on viime vuosina löytynyt kipulääkkeissä käytettyjä keskushermostoon vaikuttavia opioideja ennätyksellisen paljon.
"Meillähän oli vuonna 2000 suuri määrä heroiinikuolemia, löydöksiä oli 63 ja sitten heroiinitapaukset ovat vähentyneet ja samanaikaisesti muut opioidit ovat kasvaneet, ja tällä hetkellä tää kokonaismäärä on selvästi enemmän kuin alunperin oli näitä heroiiinimyrkytyksiä", kertoo Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen johtaja, Erkki Vuori Ylen haastattelussa.
Väärinkäytön takia kuolleet ovat yleensä nuoria aikuisia.
Viime vuonna yli 90 kuolleesta löydettiin Subutexia. Lisäksi uhreista on löytynyt muun muassa kodeiinia, tramadolia ja oksikodonia.
Vielä julkaisemattomien tilastojen mukaan huumausaineita löytyi yhteensä ennätyksellisesti yli kahdelta sadalta vainajalta. Luku on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Opioideja sisältävien lääkkeiden myynti on kasvanut rajusti viimeisten vuosikymmenien aikana. Nyt voimakkaita kipulääkkeitä käyttää päivittäin noin 70 000 suomalaista. Väärinkäyttäjät saavat lääkkeensä muun muassa varastamalla tai ostamalla väärennetyillä resepteillä.