Aasian katastrofin pelastustoimia tutkivan lautakunnan kokoonpano on vaikuttava. Sen riippumattomuus on silti vielä avoin
kysymys.
Matti Vanhanen vahvisti sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Aasian katastrofin suomalaisia pelastustoimia tutkivan lautakunnan kokoonpanon, joka oli alkanut jo vuotaa julkisuuteen. Lautakunnan johtoon on koottu korkeinta arvovaltaa, jota Suomesta löytyy: sitä vetää presidentti Martti Ahtisaari, ja varapuheenjohtajana on entinen pääministeri Harri Holkeri.
Molemmilla on kokemusta kansainvälisiin kriiseihin liittyvistä tehtävistä, ja yhdessä heidän ansionsa tällä alalla ovat Suomessa vaikuttavat. Ahtisaaren ja Holkerin värvääminen kertoo siitä, että Vanhasen hallitus suhtautuu vakavasti tarpeeseen selvittää, mitä kriisin ensimmäisinä päivinä oikein tapahtui.
Pelastustöiden rullaaminen myöhemmässä vaiheessa ei juuri ole herättänyt kritiikkiä. Ratkaisevia ovat kuitenkin ensimmäiset hetket, kun päätöksiä tehdään tai jätetään tekemättä puutteellisten tietojen varassa, ja kyseessä ovat olosuhteet, jollaisia ei ole koskaan aiemmin koettu.
Näiden toimien puolueeton arviointi on erittäin hyödyllistä, olipa virheitä tehty tai ei. Juuri äkillisissä kriisitilanteissa mitataan poliittisen koneiston toimintakyky. Lautakunnassa on asiantuntijoita arvioimaan myös varsinaisten pelastustoimien sujumista.
Hallitus ansaitsee tunnustuksen siitä, että korkean tason selvitysryhmä on nimetty näinkin nopeasti. Kokoonpanossa herättää kuitenkin huomiota se, ettei mukana ole ketään poliittisen päätöksenteon ulkopuolista arvioijaa.
Ahtisaari on entinen ulkoministeriön korkea virkamies ja myöhemmin ulkopolitiikkaa johtanut presidentti. Holkeri puolestaan on toiminut maan hallituksen johdossa. He varmasti tuntevat poliittisen koneiston perinpohjin, mutta pystyvätkö he arvioimaan sen toimia ulkopuolelta, niin kuin nyt olisi tarpeen? Vastus tähän selviää työn kuluessa.
Ahtisaaren ja Holkerin etuna joka tapauksessa on heidän kiistaton arvovaltansa. He tuntevat myös kansainvälisen järjestelmän niin hyvin, että heidän näkemyksiään maiden välisen tiedonkulun ja yhteistyön parantamisesta voi odottaa suurella mielenkiinnolla. EU:ssa on jo herännyt tarpeellinen keskustelu siitä, miten tiedon välittämistä maiden kesken voisi kohentaa.
Ruotsissakritiikki hallituksen ja etenkin ulkoministerin toimia kohtaan on ollut vielä paljon rajumpaa, ja myös Ruotsissa on päätetty ryhtyä selvittämään hallituksen toimia. Kansalaiskomission kokoonpanosta on kuitenkin saatu aikaan repivä poliittinen riita hallituksen ja opposition välillä.
Oppositio on ehdottanut työn johtoon aiempia pääministereitä Carl Bildtiä ja Ingvar Carlssonia, joka on kieltäytynyt sillä perusteella, ettei tahdo tutkia entisiä työtovereitaan. Suomessa keskustalainen pääministeri pystyy kaikessa rauhassa ehdottamaan sosiaalidemokraattista presidenttiä ja kokoomuslaista ex-pääministeriä, eikä kukaan näe siinä mitään ongelmaa.
Ero maiden poliittisten kulttuurien välillä on huikea. Todennäköisin seuraus on myös, että Suomessa Aasian katastrofin jälkipuheet pystytään varsin pian lopettamaan, ja parhaassa tapauksessa päätöksentekokoneisto voi ottaa opikseen tapahtuneesta. Ruotsissa kaikki sen sijaan viittaa siihen, että kansallinen eheytyminen ei pääse pitkään aikaan kunnolla edes alkuun, ja suuronnettomuus repii siellä kuilua sekä poliittiseen järjestelmään että kansalaisten ja päättäjien välille.