Ruotsin vaalikampanja on ollut hyvin sisäänpäinkääntynyt, ja Göran Perssonin liikkumavara on jäänyt ahtaaksi.
Pääministeri Göran Persson on ruotsalaisessa politiikassa päätään pidempi muita, ja hänen jatkoaan pääministerinä syyskuun puolivälin vaalien jälkeen on pidetty itsestäänselvyytenä. Sosiaalidemokraattien valta-asemalle ei näy haastajaa. Porvaripuolen äänet jakaantuvat neljän puolueen - maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit, keskusta ja kansanpuolue - kesken, ja perinteisesti vahvan kokoomuksen kannatusluvut ovat juuttuneet parinkymmenen prosentin vaiheille.
Silti vaalimatematiikka voi tuoda itsestäänselvyyksille yllätyksiä.
Sosiaalidemokraatit näyttävät saavan äänistä noin 40 prosenttia, mutta vahvuudestaan huolimatta Persson on jälleen jäämässä Ruotsin poliittisen elämän lainalaisuuksien vangiksi. Voidakseen hallita enemmistön turvin hän tarvitsee tukea, ja näyttää siltä, etteivät edes vasemmistopuolueen äänet tähän riitä. Vasemmiston ja oikeiston blokkiraja on jyrkkä, ja teoreettinen yhteistyökumppani keskusta on liian pieni tukijaksi. Apupuolueeksi on näin laskettava myös ympäristöpuolue, jos se pääsee äänikynnyksen yli.
Yhteistä näille on Ruotsin Emu-jäsenyyden ja euron käyttöönoton vastaisuus. Koska suuri osa vahvasta sosiaalidemokraattisesta ay-kentästä jakaa saman tunteen, Persson voi edetä yhteisvaluutan suuntaan vain varovasti. Suomalaisin silmin seurattuna on silti hämmästyttävää, ettei koko asia eikä ulkopolitiikka ylipäätään ole mikään vaaliteema. Ruotsin vaaleja käydään aivan kuin ulkopuolista maailmaa ei olisi olemassakaan.
Mielipidekyselyissä sosiaalidemokraattien kannatus on ollut jo alle 40 prosentin, minkä on oltava Perssonille vakava huolen aihe. Kun vasemmistopuoluekin yskähtelee, on vasemmiston yhteiskannatus jäämässä alle 50 prosentin. Liikkuvat äänestäjät näyttävät nyt suuntaavan kohti kristillisdemokraatteja, kansanpuoluetta ja ympäristöpuoluetta. Porvaripuolelta puuttuu johtaja, mutta silti porvarihallituskin on mahdollisuuksien rajoissa. Kaikki tämä lisää mielenkiintoa vaaleihin. Ratkaisijaksi voi nousta ympäristöpuolue, joka on Suomen vihreitä selvästi radikaalimpi.
Tanskan vaaleissa ulkomaalaispolitiikka oli hallitseva teema, ja vaalitulos johti selvään poliittiseen suunnanmuutokseen. Ruotsissakin käydään ulkomaalaiskeskustelua, mutta protestipuolueet eivät näyttäisi pääsevän neljän prosentin vaalikynnyksen yli, ja lähinnä ulkomaalaisteema kanavoituu sitä esille nostaneen kansanpuolueen uusiin ääniin. Vaalikeskustelu on liikkunut siirtolaispolitiikassa, veroissa, tasa-arvossa, koulussa, lapsissa, vanhustenhoidossa, työllisyydessä, työelämän stressissä ynnä muissa vastaavissa kysymyksissä.
Vaalien alla Ruotsi näyttäytyy hyvin sisäänpäinkääntyneenä maana, jonka seuraava hallitus hoitaa pelkkää sisäpolitiikkaa. Siinä on itsepetoksen makua. Seuraavan hallituksen on pakko ottaa Emu-kysymys esiin, ja turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos Itämeren alueella - Naton laajeneminen - saattaa pakottaa nopeisiinkin linjanvalintoihin, aivan kuten Suomessa.
Puolueet eivät ole uskaltaneet ottaa näitä teemoja esiin, koska ne ovat vaalien alla riskialttiita aiheita. On turvallisempaa liikkua puhtaasti kotimaisissa, hyvinvointivaltion säilyttämiseen liittyvissä aiheissa. Eurosta järjestetään joka tapauksessa aikanaan kansanäänestys, joten keskustelua säästellään sinne. Parlamenttivaaleissa ruotsalaiset eivät hae muutoksia, vaan lupauksia kansankodin sisäänpäin katsovan turvallisuuden säilymisestä.