Suomalaisten eläköitymisikä nousee verkkaan asiantuntijoiden varoitteluista ja vetoomuksista huolimatta. Työelämässä on vikaa, mutta niin on asenteissakin. Lisäksi monet entistä pitemmän työuran puolesta puhuneet näyttävät huonoa esimerkkiä.
Keskimääräinen eläköitymisikä Suomessa on 59 vuotta, tuntuvasti matalampi kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa. Uusi eläkelaki houkuttelee superkertymällä työvuosien jatkamiseen vielä 63 vuoden ikäpaalun jälkeen, mutta suurin osa työssäkäyvistä arvelee vauhtinsa puutuvan ennen sitä. Kaksi kolmesta työntekijästä sanoo, että korkeampi eläke ei houkuttele jatkamaan työntekoa. Vain vajaa viidennes tarttuu tarjoukseen, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreesta kansallisesta arvo- ja asennetutkimuksesta.
Suomalaisten keski-ikä kohoaa ikäluokkien pienentyessä vauhdikkaammin kuin useimmissa muissa Länsi-Euroopan maissa. Lukuisat asiantuntijat ovat tehneet selväksi, kuinka vaikeaa on rahoittaa tulevat eläke-, terveys- ja sosiaalimenot, jos työ jää merkittävästi nykyistä harvempien huoleksi.
Suurten ikäluokkien vyöry eläkkeelle on jo käynnistynyt. Ensimmäiset heihin kuuluvista ovat jo 59-vuotiaita. Nyt onkin viimeiset hetket saada suomalaiset ajattelemaan työuran jatkamista myönteisesti. Mahdollisuudet näyttävät kuitenkin kehnoilta. Erityisen nihkeästi työssä jatkamiseen suhtautuvat eläkepäätöksen kynnyksellä olevat 51-60-vuotiaat.
Vikaa on aivan ilmeisesti työelämässä. Liki yhdeksän kymmenestä suomalaisesta katsoo työtahdin polttavan ihmiset ennenaikaisesti loppuun. Näkemys on säilynyt Evan raportin mukaan likimain samanlaisena kahdeksan vuoden ajan.
Yritysten johdolla on suuri vastuu työilmapiirin parantamisessa. Osa viime aikoina toteutetuista irtisanomisista näyttää kohtuuttomilta. Niin arvelee asennetutkimuksen mukaan jopa puolet johtavassa asemassa olevista. Väkeä vähentäneissä yrityksissä myöskään jäljelle jääneet eivät tunne oloaan kovin hyväksi.
Työelämän lisäksi vikaa on myös suomalaisten asenteissa. Jopa jotkut nykyistä pitemmän työuran puolesta puhuneet lähtevät varhaiseläkkeelle. Enää ei tyydytä siihen, että viikonloput ja vuorotyön vapaat ovat paljon pitempiä kuin menneinä vuosikymmeninä. Monet arvioivat tekevänsä eläkkeellä paljon sellaista, mikä jäi nuorena kokematta. Kovin usea huomaa kuitenkin, että haaveet jäävät toteutumatta. Eikä työelämän kokemuksiin ja ihmissuhteisiin ole paluuta, vaikka ne tauon jälkeen mukaviksi tunnustaisikin.
Työelämässä pysymistä voidaan pidentää myös alentamalla työttömyyttä ja lisäämällä työllisyyttä. Jos jostakin, niin siitä vallitsee Suomessa suuri yksimielisyys. Myös nykytilanteen syistä löytyy entistä suurempi yhteisymmärrys.
Yli puolet suomalaisista arvioi nimittäin, että työelämää on uudistettava vaikka etujärjestöjen varpaille astuen, jotta työhön osallistuvien määrä saadaan nousuun. Näkemys pitää paikkansa, mutta tapahtuuko niin, sitä voi epäillä. Ainakaan tähän asti yksikään hallitus ei ole uskaltanut toimia vastoin ammattiyhdistysliikkeen elintärkeinä pitämiä etuja.
Evan selvityksen sanoma on syytä ottaa vihdoinkin tosissaan kaikkialla - myös työmarkkinajärjestöissä. Yleisesti tiedetään, että hyvinvointiyhteiskunnan perusteet murtuvat väistämättä, mikäli niitä yritetään ylläpitää koko ajan vähenevän aktiiviväen voimin. Toistaiseksi tällaisille puheille ei ole juuri korvaa lotkautettu.