antti.ervasti@kaleva.fi
Kun kolme suurinta puoluetta valitsee puheenjohtajaa, kyse on aina tulevien vaalien jälkeisestä pääministeriehdokkaasta. Keskustan kisan voittaja saattaa päästä jo puolen vuoden pätkäpestille. Pohjois-Suomi menetti hiljattain yhden kainuulaisen ehdokkaan mutta sai tilalle yllätyskortin Keminmaalta.
Pohjoissuomalainen pääministeri on harvinaista herkkua. Historiasta ei monta löydy: Viittä hallitusta johtanut Urho Kekkonen voidaan katsoa kainuulaiseksi koska muutti 11-vuotiaana Kajaaniin. Hetken aikaa vuonna 1954 oli pääministerinä oululaissyntyinen Ralf Törngren. Pariin otteeseen pääministerinä toiminut nivalalainen Kyösti Kallio.
Pääministeri hoitaa maan asioita koko EU:n mittakaavassa, mutta asiat varmasti etenisivät myös alueella tehokkaammin, jos maan ykköshenkilö olisi näiltä kulmilta. Pekkarointi on inhimillistä, sanovat poliitikot itse mitä tahansa. Myös joillakin avainministereillä on merkitystä. Tuskin joensuulaisilla on mennyt liikennehankkeissa huonosti liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) kaudella.
Meillä oululaisilla oma on ministeri samassa ministeriössä. Onko hänen työnsä vaikuttanut meidän hyvinvointiimme? Huomaamattomuudesta Suvi Lindén (kok.) on saanut moitteita, mutta salkkukin viestintäministerillä on melko kevyt.
Lyhyen miesmuistin eli neljännesvuosisadan aikana ministereitä Oulun seudulta ovat olleet kuntaministeri Martti Korhonen (vas.), työministeri Liisa Jaakonsaari (sd.), kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk.) ja ympäristöministeri Matti Ahde (sd.). Jos ketään ei jäänyt luettelosta pois, heitä ei ole paljon.
Onko oululaisissa huippupolitiikoissa jotakin vikaa? Ei kai sen enempää kuin muissakaan kaupungeissa. Vallan piirit keskittyvät etelään, ovat aina niin tehneet.
Vaikka Ilta-Sanomat kysyy säännöllisesti kansalta, kenestä tulee keskustan puheenjohtaja, asia ei kyselytutkimuksilla selviä. Puolueen puheenjohtajan valitsee pari tuhatta keskustalaista puoluekokouksessa, ei Suomen kansa.
Siksi Anneli Jäätteenmäki ei ole automaattinen ykkössuosikki, jos asettuu ehdolle. Saattaa hän toki olla keskustaväenkin suosiossa. Moni täkäläinen peruskeskustalainen oli jo vuonna 2003 vankasti sitä mieltä, että Anneli on viaton, ja media on suurin syyllinen.
Olen ollut kerran keskustan puoluekokouksessa töissä ja saanut jonkin verran tuntumaa, millaista siellä voi olla. Puolitoista vuotta sitten puheenjohtaja Matti Vanhasella ei ollut haastajia, mutta puoluesihteerin valinta oli mielenkiintoinen.
Paikasta kisasivat Jarmo Korhonen ja Kimmo Tiilikainen. Vaalirahakohussa vähän aikaa sitten töppäillyt Korhonen piti tunteisiin vetoavan anteeksipyytelyn ja uhon sekoituspuheen peitoten kirkkaasti asialinjalla pitäytyneen Tiilikaisen.
Tätä taustaa vasten puoluekokouksessa voi käydä miten tahansa - vaikka sitten niin, että Väyrynen voittaa. Vielä ennen kokousta elämme mielenkiintoisia aikoja, koska vasta kaksi ehdokasta on asettunut tarjolle.
Keskustan puheenjohtajavalinta puhuttaa koko kevään niin että muilla puolueilla käy varmasti kateeksi. Puoluekokouksia on tiedossa muillakin suurimmilla, mutta tuskin vastaavanlaista draamaa on odotettavissa.
Keskusta saa varmasti lähiviikkoina lisää ehdokkaita, ja Suomen kattava vaalitenttikiertue herättää taatusti huomiota. Uusia kellokkaita saattaa tulla pohjoisestakin, mutta ministeritason kovat nimet alkavat olla vähissä.