Lukuun ottamatta 1–2 päivän järjestelyjonoa, ovat potilasjonot tarpeettomia, vahingollisia ja juridisesti heikosti jos lainkaan perusteltavissa.
Jonon tarpeettomuus voidaan osoittaa yksinkertaisella laskuesimerkillä. On hoitoyksikkö, jossa jono kasvaa yhdellä henkilöllä päivässä. Viikon jono puretaan jononpurkulauantaina.
Jonon viisi henkilöä jonottivat siis 1–5 vuorokautta, eli hoidotta oloa aiheutui 5+4+3+2+1 = 15 potilasvuorokautta. Jos jonoa purkava lauantain työvoima olisi sijoitettu normaaleille työpäiville, ei potilasjonoa olisi lainkaan syntynyt. Kuluissakin olisi säästetty. Jono oli siis aivan tarpeeton, kuten kaikki pitkät potilasjonot ovat.
Vahingollisuutensa vuoksi potilasjono ei kuulu osaksi terveydenhuoltoa. Hoitamattomuudella ei ole edes myönteistä plasebovaikutusta.
Entä ihmisuhrit? Niistä ei tavata keskustella, koska uhraaminen kuuluu potilasjonokulttiin.
Jonottamisen juridisena perusteluna potilaalle esitetään terveydenhuoltolain 1326/2010, 52 §:n määräämä jonon maksimiaika. Oikeusperiaatteen mukaan syy jonolle täytyy kuitenkin olla muu kuin sen lakisääteinen maksimipituus. Se ei siis riitä perustuslain 731/1999 2 luvun 6 §:n 2 momentin tarkoittamaksi hyväksyttäväksi perusteeksi asettaa eri asemaan terveydentilan perusteella.
Maksimiaika ei liioin oikeuta kuntia tinkimään huolehtimasta terveydenhuoltolain 4 §:n määräämistä toimintaedellytyksistä, eikä julkista valtaa jättämään turvaamatta jokaiselle riittävät terveyspalvelut, kuten perustuslain 19 §:n 3 momentti siltä edellyttää. Alemmassa laissa säädetty maksimi ei niin ikään oikeuta loukkaamaan perustuslain 7 §:ssä säädettyä oikeutta elämään.
On jo aika lakkauttaa potilasjonokultti.
Reijo Siipola
Kalajoki
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.